Photoshop lisenssin vaihtorumba Windowsista Macciin

Ostin vanhan pöytäkone pc:n tilalle Macbook Pro läppärin. Ennen ostopäätöstä tutkin kuvankäsittelyssä käyttämieni ohjelmien, Adobe Photoshop CS4 ja Lightroom 2, toimivuutta Macissä. Selvisi, että Lightroom ohjelman voisin asentaa sellaisenaan Macciin, mutta Photoshop pitäisi vaihtaa Mac yhteensopivaksi.

Aluksi selvittelin netistä, mitä vaihto vaatisi, jonka jälkeen soitin Suomen Adobelle hoitaakseni asian. Adobelta kuitenkin kerrottiin, ettei vaihto onnistuisi ostamatta uusinta photoshop päivitystä, sillä käyttämäni versio oli uusinta CS5:sta edeltävä. Adobelta neuvottiin hankkimaan reilu 200 euroa maksava päivitys uusimpaan versioon. Ei siis auttanut kuin hankkia CS4 -> CS5 päivitys.

Päivityksen saatuani soitin jälleen Suomen adoben asiakastukeen vaihtaakseni photoshopin käyttöalustan Windowsista Macciin. Asia ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitellusti. Asiakastuessa vastannut henkilö kertoi, ettei alustan vaihto onnistuisi, sillä olin ostanut päivityksen jälleenmyyjän kautta ja hänen mukaansa he pystyvät vaihtamaan ohjelman Mac versioon vain, jos olisin ostanut päivityksen suoraan Adobelta. En voinut oikein uskoa tuota ja pitkään ihmettelin asiaa hänelle. Varsinkin kuin n. viikko sitten samasta asiakastuesta oli kehoitettu hankkimaan uusin päivitys, jotta vaihto onnistuisi, eikö silloin ollut mitään puhetta, että päivitys tulisi hankkia suoraan Adobelta. Asiakastukeen soitettaessa automaatti ilmoittaa, että puhelut nauhoitetaan asiakastyytyväisyyden takaamiseksi. Kysyin löytyisikö aikaisempi puheluni asiakastukeen, jotta he voisivat tarkistaa, mitä olivat minulle neuvoneet. Puheluita säilytetään kuulemma vain vuorokausi, joten aikaisempaa puheluani ei enää löytynyt.

Asiassa on kaksi mielenkiintoista yksityiskohtaa: 1. Suomen Adobe neuvoi toimimaan, kuten tein, mutta eivät pystyneet toiminaan, kuten olivat luvanneet. 2. Suomen Adobe asettaa itse myymänsä tuotteet eri asemaan jälleenmyyjien myymiin tuotteisiin verrattuna, sillä he kieltäytyivät vaihtamasta jälleenmyyjältä ostamaani Windows versiota Mac yhteensopivaksi, mutta heidän kautta ostetun he olisivat suostuneet vaihtamaan.

En tyytynyt Suomen Adobelta saamaani vastaukseen, joten menin adobe.com verkkosivuille, jonne annoin yhteystietoni ja soittopyynnön. Minuutin päästä puhelimeni soi ja Adoben kansainvälisessä asiakaspalvelusta tuli itselleni iloinen uutinen: vaihto olisi mahdollinen ilman sen kummempia selvityksiä. Asia siis ratkesi lopulta niin, että Adoben kansainvälisen asiakaspalvelun kautta CS5 päivitykseni sarjanumero mitätöitiin ja he lähettivät minulle Mac yhteensopivan version, josta maksoin postikuluja vajaa 10 euroa. Kiitin asiakastukea ja kerroin, mitä Suomen asiakastuessa oli kerrottu.

Suomen Adoben kannattaisi selvittää itselleen ja asiakaspalvelijoilleen Adoben toimintaperiaatteet tämänkaltaisissa tilanteissa. Viimeisen Suomen Adoben puhelun jälkeen olisin ollut valmis luopumaan koko Photoshopista, jos sille löytyisi varteenotettava vaihtoehto. Sen verran kovasti otti päähän tilanne, jossa heidän neuvojensa mukaan toimien olisin joutunut ostamaan vielä erikseen Mac päivityksen, eli käyttämään n. 250 euroa lisää saadakseni ohjelman toimimaan uudessa läppärissäni

Ruijanmaalla

Finnmarkin reissu oli viime kesänä luonteeltaan hieman erilainen, sillä mukaan lähti avovaimo Katri ja sisko Kaisa, joiden kalastuskokemus oli melko rajallinen. Alku menikin opastaessa virvelin käyttöä sun muuta kalastukseen liittyvää.

Aloitimme kalastuksen pienellä tunturijoella, josta tuli tuttuun tapaan mukavasti harjusta. Naisetkin pääsivät mukavasti kalastuksen alkuun, kun kummatkin saivat useita harjuksia. Oma kalastus oli ensimmäisenä päivänä melko vähäistä, kun opastelin kalastuksessa ja kalojen päästämisessä ja käsittelyssä. Jokusia mukavia harjuksia toki ehdin itsekin välissä kalastamaan ja löytyipä suvannosta myös tuikkiva rautuparvi, josta kolme pienehköä käytettiin ylhäällä, joista ensimmäinen Katrin toimesta. Päivällä puhaltanut tuuli tyyntyi yöhön mennessä ja sääsket iskivät imukärsineen ihoon kiinni erittäin hanakasti ja runsaslukuisina. Harvoin on tuollaista sääskimäärää lapissakaan ollut. Ilta oli melko selkeä ja kauempana olevat sadepilvet värjäytyivät hienon värisiksi matalalta paistavassa auringossa. Paistelimme teltalla iltapalaksi pari harjusta ja yhden raudun sääskien raadoilla ja sitruunapippurilla maustettuina. Samalla tarkkailin viereistä täysin tyyntä suvantoa, jossa kierteli useampi kala tuikkimassa. Iltapalan jälkeen vaihdoinkin #3 vavan ja heittelin sen aikaa, kun sääskiltä pystyi. Muutama mukava harjus tuli illan päätteeksi ja nukkumaan mentiin auringon ollessa jo hieman nousussa.

Seuraavana aamuna herättiin sateeseen ja melko kovaan tuuleen. Mielessäni pohdin vaihtoehtoja tuleville päivillä. Sää ei suomesta tulleiden tekstiviestien perusteella vaikuttanut kuitenkaan aivan mahdottomalta, joten päätimme suunnata avotunturiin katsomaan, josko rautu olisi otillaan. Aloittelijoidenkin olisi hieman helpompaa heitellä järvillä pusikkoisen joenrannan sijaan. Lisäksi mahdoton sääskimäärä houkutteli hieman avoimempaan paikkaa. Ei siis muuta kuin leiri kasaan ja siirtyminen uuteen paikkaan.

Kohteena oleville järville käveltiin nyt hieman suorempaa, kuin Hannun kanssa viime vuonna kauheassa sumussa ilman kunnon karttaa. Matkalla piti ylittää yksi joki, jonka yli ei päässyt saappailla, eli ei muuta kuin tavarat yli ja sen jälkeen Katri ja Kaisa reppuselässä kahlaten joen yli. Perillä leiriä pystyttäessä sää oli vielä pilvinen ja hieman sateinen. Vähän oli kuitenkin käytävä kalastelemassa. Tutusta niemennokasta tarttuikin pari rautua vajaan puolen tunnin kalastelun tuloksena. Kummatkin tosin pääsivät irti ennen aikojaan. Kalaa siis oli odotettavissa myös ruokalistalla seuraavina päivinä.

Seuraavana päivänä lähdimme kiertämään leiripaikan järveä. Keli oli puolipilvinen ja välillä tuuli tyyntyi hetkeksi, jolloin näkyi muutamia raudun tuikkeja. Hetken aikaa kalastelin pintaperhoilla, mutta pinturin heittely tuntui olevan vähän hakuammuntaa, joten vaihdoin takaisin toimiviksi todettuihin uppoperhoihin. Viime syksyltä tutusta ottipaikasta tälläsi ensimmäisellä heitolla kala vain muutaman metrin päästä, mutta veti saman tien parikymmentä metriä pohjasiimoille. Ovat kyllä räväköitä kaloja, kun kokoa tällä raudulla oli kuitenkin vain 800 grammaa. Ennen leiriin palaamista olin käyttänyt ylhäällä muutaman raudun ja myös Katri ja Kaisa olivat onnistuneet saamaan ensimmäiset järvirautunsa. Oma kalastukseni ei ollut kovinkaan aktiivista, mutta joskus on mukava tehdä muutakin kuin kalastella hiki hatussa. Loppupäivän oleskelimme leirin läheisyydessä syöden rautukeittoa ja välillä kalastellen.

Seuraava aamu valkeni kohtuullisen selkeänä, joten päätimme lähteä viereiselle hieman pienemmälle järvelle. Pienen kävelyn jälkeen kalastus alkoi mukavasti, kun kaikilla oli melkein heti merkkiä kaloista. Etenimme lähelle järven toista päätyä, kunnes leirimme suunnalta alkoi lähestyä tumman näköinen saderintama. Rintama nostatti erittäin kovan tuulen ja kylmää vettä satoi lähes vaakatasossa. Hetken yritimme olla hieman kallion suojassa, mutta päätimme palata takaisin leiriin, sillä sade ja tuuli ei näyttänyt laantumisen merkkejä. Keräilimme matkalta nuotiota varten kaikki löytämämme puunpalaset, jotka tosin olivat litimärkiä. Illaksi keli hieman selveni ja teimme märistä puista pienen nuotion, jossa paistui maukkaaksi iltapalaksi pari rautua.

Yöllä käväisin pienellä kävelyllä läheisen tunturin kupeella. Rinteestä erotti selvästi laskujoen luusuan lähistöllä rautujen tuikkeja. Kaukaa alkoi kuulua mönkijän ääntä ja vastarannalle ilmestyi pari poromiestä koirineen. Koirat melskasivat hetken järvessä, kunnes he jatkoivat taas matkaansa kadoten tunturin taakse. Itse jatkoin vielä hieman ylöspäin, kunnes saavuin pienelle lammelle, jossa uiskenteli pari kaakkuria. Istahdin mättäälle ja katselin jonkun aikaa lintujen touhuja. Päivisin nämä kaakkurit lensivät välillä ylitsemme järvellä huutaen helposti tunnistettavaa huutoaan: kakakakakakakaka. Teltalle palattuani aurinko oli jo hyvän matkaa nousussa. Tunturin kesäyöt ovat niitä parhaita hetkiä. Muutenkin kuin kalastuksen kannalta.

Heräilimme aamulla pilviseen ilmaan. Kalastelimme leiripaikan lähirantoja saaden vain yksittäisiä pienempiä rautuja. Illemmalla teimme pienen kävelylenkin laskujoelle, joka virtaili komeassa kurussa pudoten välillä muutaman metrin putouksina kohti seuraava järveä ja merta. Laskujokea emme kalastelleet, mutta matkalla takaisin leiriin kopaisimme yhden pienen järven, jossa ei ollut varsinaista laskujokea, jota pitkin kalat pääsisivät liikkumaan. Ajattelimme jo järven olevan tyhjä, kunnes Katri näki pintakäynnin ja hetkeä myöhemmin kaisa sai pienen taimenen. Kovin kummoinen kalapaikka oli tuskin kyseessä, joten jatkoimme takaisin leiriin auringon tehdessä nousuaan. Horisontissa olevat pilvet värjäsivät taivaan hienon sävyiseksi. Jäinkin matkalle hetkeksi kuvaamaan muiden jatkaessa matkaa teltalle.

Vanha sanonta iltaruskosta piti paikkansa, sillä aamulla heräsimme kovaan pohjoistuuleen ja tasaiseen sateeseen, joka ei ottanut loppuakseen. Päätimme pakata leirin ja suunnata takaisin autolle lämpötilan ollessa hädin tuskin plussan puolella. Tarkoituksenamme oli jäädä vielä kalastamaan Kautokeinon läheisyyteen, mutta huonon kelin ja korkealla olevan veden takia päätimme ajaa saman tien Suomen puolelle yöksi. Matkalla pysähdyin täyttämään vesipulloja tutulle taimenpitoiselle purolle. Epähuomiossa huitaisin sääskiä pois naamalta jolloin lasit lensivät puroon. Koitin kaluta pohjaa käsillä hyvän aikaa, mutta voimakas virtaus oli ilmeisesti vienyt ne mennessään. Onneksi autossa oli varalasit mukana.

Yövyimme suomen puolella autiotuvassa. Ja paistelimme lettuja ja joimme muutaman oluen, jotka maistuivat erityisen hyvältä takkatulen loimussa kylmän päivän jälkeen. Uni ei tosin yöllä maistunut, sillä tuvan katto vuosi vettä tiputellen ensin piipunjuuresta ja vähän ajan päästä myös muualta. Ei auttanut, kun kävellä takaisin autolle nukkumatta silmäystäkään ja jatkaa matkaa kohti Rovaniemeä. Kotona soitin vuotavasta katosta luontopalveluille, josta luvattiin laittaa miehet asialle. Ehkäpä ensi reissusta palatessa voisi koittaa uudestaan yöpymistä samassa tuvassa.

Kittilä -28,5, Saariselkä -23. Hyvä alku talvelle.

Työt veivät parin päivän ajaksi Rovaniemeltä, Kittilän kautta Saariselälle ja sieltä takaisin Rovaniemelle. Kelit olivat melko hyytäviä ajankohtaan nähden. Yön olin Aakenustunturin kupeessa, jossa maisema oli jo varsin talvinen ja pakkastakin 28,5 astetta. Revontuliakin näkyi, mutta ne heikkenivät mennessäni kameran kanssa ulos. Muutaman kuutamomaisemakuvan kävin kuitenkin nappaamassa.

Seuraavana päivänä matka jatkui Saariselän kautta takaisin rovaniemelle. Saariselällä oli jo luntakin ihan mukavasti ja pakkanen laittoi täälläkin sormet nopeasti kohmeeseen. Kaunispään huipulta oli komeat maisemat, kun aurinko jaksoi vielä hieman valaista ennen kaamosta.

 
Vähän aikaa sitten elättelin toiveita, että pääsisi Marraskuussa vielä perholla kalastelemaan, mutta näyttää talvi painavan päälle sen verran kovilla pakkasilla, että seuraavat kalastelut tulevat olemaan pilkkireissuja ja tavoitteena tietysti pannukarkeat ahvenet. Tämä siis sitten, kun työkiireet joskus hellittävät.

Jokivalkeat 2010, Kalastusvälineitä

Tänä vuonna Rovaniemellä Kemijoen rannalla järjestettävän jokivalkeat-tapahtuman aiheena oli kalastusvälineet. Jokivalkeat on joka syksyinen tulitaidetapahtuma, jossa poltetaan lähinnä puusta ja heinistä tehtyjä veistoksia. Kyseessä on varsin näyttävä tapahtuma keskellä pimeää iltaa.

Kävin eilen katsomassa tapahtumaa, joskin hieman huonosta kohdasta, sillä sivulta tuliveistosten profiili ei tullut kunnolla esiin. Parhaimmilla paikoilla oli sen verran kova tungos, että jäin suosiolla hieman sivummalle kuvaamaan. Kyllä näistä sivummaltakin otetuista kuvista voi jokusen kalastusvälineen tunnistaa.

Perhokalastus jatkuu keväällä, blogijutut myös talven aikana

Rovaniemellä lämpömittari näyttää jo kymmentä pakkasastetta, joten perhokalastuskausi alkaa olla auttamatta ohi tältä vuodelta. Vielä viime viikolla oli leutoja ilmoja, mutta valoisa aika meni sen verran tiiviisti töissä, ettei kalaan ehtinyt. Vaikka kalastusvälineet joutavat jo varastoon, niin blogia on tarkoitus päivitellä myös talven aikana. Viime kesän Finnmarkin reissusta on tulossa juttua ja varmasti jotain muutakin kalastukseen liittyvää. Talven aikana ajattelin keskittyä blogissa enemmän valokuvaukseen, niin kalastuksen näkökulmasta kuin muutenkin.

Purolla kameran kanssa

Suuntasin Tornionjoen vesistöön kuuluvalle purolle toivoen löytäväni kutevia taimenia kameran eteen. Napapiirin korkeudella syksy on jo melko pitkällä ja taimenten kutupuuhatkin saattavat olla jo monessa paikassa ohi. Tiesin purossa elävän hyvän taimenkannan, joten ajattelin vielä kerran tälle vuodelle lähteä yrittämään kutukuvausta täällä pohjoisessa. Matkalla purolle satoi ensilumi, jota tuli paikoin melko sakeasti. Säätiedotus olikin lupaillut päiväksi sateista ja melko viileää ilmaa.

Alaosan vauhdikkaasti virtaavaa osuutta

Tien alittavan sillan kohdalla puro virtasi varsin vauhdikkaasti ja putouskorkeutta oli reilusti. Vesi oli suhteellisen vähissä ja kovimmat pudotukset olisivat varmasti jo aika hankalia ylitettäviä järvestä kutemaan nouseville taimenille. Lisäksi alapuolisen Miekojärven pinta oli sen verran alhaalla, että puron suualue oli melkein tukossa. Tämä ei ainakaan auta houkuttelemaan järvessä eläviä taimenia nousemaan puroon, vaikka tiheän ja lähes kuivan kaislapöheikön läpi sinne sattuisivat pääsemään.

Alaosan vauhdikkaasti virtaavaa osuutta

Hieman ylempänä puron virtaus rauhoittui. Puhtaita soraikkoja ei ollut kovin paljoa, mutta kuitenkin paikka paikoin oli ihan potentiaalisen oloisia kutualueita. Pohjassa oli yllättävän paljon kiintoainesta. Ilmeisesti suo- ja metsäojitukset tekevät täälläkin osansa. Parin kilometrin matkalla näin muutaman mahdollisen kutupesän, joiden alueella sorapohja oli selvästi ympäröivää pohjaa puhtaampaa. Ilmeisesti siis taimenet olivat jo kutupuuhissa pöllytelleet pohjaa, ja kuten vähän ounastelinkin, saattaisi olla jo liian myöhäistä kuvata kalojen kutua.

Kalastus kielletty

Koutusjoki on rauhoitettu kalastukselta, joten siltä osin taimenen elinolosuhteet ovat kohdallaan. Tosin kaikki eivät ikävä kyllä tunnu kielloista piittaavan, sillä löysin joen rannalta hajonneen mato-ongen. Lisäksi joen partaalla sijaitsevan kämpän seinään nojaili muutama risuista tehty mato-onki ja kuistilla näkyi olevan virveli. Tammukan onginta perinne näkyy siis olevan täälläkin voimissaan.

Reilu viikon päästä suuntaan kotikonnuille Vääksyyn. Siellä saattaisi olla vielä mahdollisuuksia päästä kuvaamaan kutevia kaloja. Ajatuksissa on uusi haastava idea kudun kuvaamiseen, mutta ensin pitäisi tietysti löytää ne kutevat kalat. Katsotaan pääsenkö yrittämään ideaa vielä tänä syksynä.

Järjetöntä toimintaa!

 

Syksyn aikana olen käynyt läpi muutamia potentiaalisia taimenen kutupuroja kuvausmielessä. Eilen poikkesin yhdelle kirkasvetiselle potentiaaliselle purolle. Puron puolivälissä on sen verran voimakas putous, että siitä taimen ei varmaankaan nouse. Putouksen alapuolella olin pari vuotta aiemmin havainnut taimenen, joten tiesin niitä vesistössä olevan. Putoukselta on matkaa yläpuoliselle järvelle pari kilometriä. Kävelin tämän välin rantaa pitkin ylöspäin ja ihmettelin kalojen vähyyttä. Onnistuin näkemään kolme pientä taimenta, vaikka niitä luulisi olevan alueella enemmänkin, sillä olosuhteet ovat kohdallaan. Järvelle päästyäni oli tämä näky edessä. Tuosta metalliaidasta ei mene läpi, kuin korkeintaan pienimmät kalanpoikaset. Liekö paikallinen kalastuskunta koittanut estää istuttamiaan kaloja karkaamasta alavirtaan? Tuollainen este vaatii vesilain mukaisen luvan ja tulen selvittämään löytyykö tälle rakennelmalle sellaista. Tiedossani on nimittäin toinenkin vastaavalla tavalla suljettu hieman suurempi joki tässä lähialueella.

Tuollaista laskupuron sulkemista on vaikea perustella millään tavoin, sillä siten estetään kalojen luontainen liikkuminen ja vieläpä järvessä elävien virtakutuisten kalojen pääsy lisääntymisalueilleen. Järveen ei laske vastaavaa puroa, joten tämä olisi käytännössä ainoa mahdollinen lisääntymispaikka järven virtakutuisille kaloille. Varmasti tuosta aidasta on siis myös yläpuolisen järven kalastolle enemmän haittaa kuin hyötyä, myös kalastusmielessä. Nyt purossa asuvat harvat taimenet eivät pääse vaeltamaan järvelle kasvamaan, vaan jäävät suljettuun puroon ja kääpiöittäen ja näivettäen puron kalakannan.

Katsotaanpa saadaanko asian luvallisuuteen ja mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin selvyyttä Lapin ELY-keskukselta.

Harjusta syksyiseltä suvannolta

Eilen tuli mahdollisuus piipahtaa yhdellä pienellä joella, joka ei ollut aiemmin tuttu. Olin ajanut siitä ohi viikko takaperin ja sillalta katsottuna joki vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Tien ylittävän sillan kohdalla joki virtasi koskena suurien kuusien välissä. Koskialueen loppuosassa näin yhden kookkamman kalan pakovanan. Liekö ollut kutupuuhiin valmistautuva taimen. Joki vaikutti varsin otolliselta myös taimenen kutualueeksi. Vesi oli suhteellisen kirkasta ja pohjakin pääosin puhdasta soraa. Taimenet on syytä jättää tähän vuodenaikaan rauhaan, joten keskityin kalastamaan alapuolista aukeaa suvantoaluetta harjusten toivossa.

Koskipaikkaa metsän keskellä

Aukeaa suvantoaluetta

Ilma oli suhteellisen lämmin ja tyyni, enkä ehtinytkään kulkea suvantoa pitkälle, ennen kuin bongasin ensimmäiset tuikkivat kalat. Nämä olivat kuitenkin pieniä harjuksia. Kalat tuntuivat syövän varsin ahkerasti pinnalla räpisteleviä pieniä hoikkakorreja. Sata metriä alempaa löytyi hieman isomman oloinen aktiivisesti tuikkiva kala. Hetken kalan tuikkeja seurattuani ja kuvattuani sidoin siiman päähän 16 koon pintaperhon, jonka harjus kelpuutti ensimmäisellä heitolla. Harrilla oli mittaa vajaa 35 senttiä ja päästin sen takaisin jatkamaan tankkaamista talven varalle.

Suvannossa tuikkiva harjus

Klinkhämer maistuu harrille

Suvannosta löytyi vielä useita pinta-aktiivisia harjuksia, joista isoimmat tosin jäivät 30 sentin tienoille. Kalastus oli kuitenkin tosi mielekästä ja mukavaa. Voisi melkein sanoa, että syyskalastusta parhaimmillaan. Lopettelin kalastusta suvannon muuttuessa koskeksi ja tein pienet tulet, kun nälkä alkoi kurnimaan mahan pohjalla. Tämän jälkeen pitikin lähteä jo ajelemaan kotiin päin. Matkalla aurinkokin ehti laskea ja muistuttaa nopeasti lyhenevistä päivistä ja talven tulosta. Vielä on kuitenkin jonkun aikaa hyvää kalastuskautta jäljellä. Tällä joella voisi olla potentiaalia myös taimenen kutukuvaukseen suhteellisen kirkkaan veden ja runsaiden soraikkojen ansiosta.

Vesi kiehumassa

Evästauolla

Konna

Tänään tuli tehtyä pieni metsäretki. Ilman lämpö huiteli viiden asteen korvilla, eikä aurinkokaan lämmittänyt varjoisalla polulla köllöttelevää rupikonnaa. Vaihtolämpöiset sammakkoeläimet ovat koko lailla kankeita liikkeissään tällaisissa lämpötiloissa, eikä tämä yksilö tehnyt elettäkään, vaikka astui melkein päälle. Kuvien oton jälkeen nostin konnan polun sivuun, ettei seuraava kulkija tallaa päälle.

Meltausjoella melomassa

Viikonloppuna käytiin kaveriporukalla laskemassa Meltausjoki läpi samalla kalastellen. Melonta aloitettiin Välikoskelta joen yläjuoksulta ja lopetettiin tien kohdalle muutama sata metriä ennen Ounasjokea. Matkaan käytettiin kolme päivää. Välillä pysähdyimme kalastelemaan, eikä muutenkaan pidetty mitään kiirettä.
 

 

Ensimmäisenä päivänä meloimme Välikoskelta Kunettikoskelle. Matkalle mahtui Unarinkönkään lisäksi pienempiä virtapaikkoja ja pitkiä suvantoja. Keli oli hieno ja aurinkoinen. Ruskakin alkoi olla jo parhaimmillaan, joten melominen oli varsin mukavaa. Pysähdyimme Unarinkönkään kohdalle paistamaan makkarat ja samalla katsoimme laskupaikat könkään läpi. Vesi oli melko alhaalla, joten avokanootillakin pääsi mukavasti läpi könkäästä. Illalla kalasteltiin Kunettikoskella, josta Simo sai yhden 35 senttisen harjuksen ja Lassi pari haukea, joista isompi paistettiin myöhemmin pannulla. Koskella kuoriutui aika reippaasti pientä vaaleaa päivänkorentoa, mutta yhtään tuikkia en nähnyt illan aikana. Ei tuntunut kala olevan kovin hyvällä syönnillä. Ensimmäinen yö oltiin siis Kunettikosken autiotuvalla. Muita ihmisiä ei tuvalla näkynyt, joten tilaa oli 10 hengen tuvassa varsin kivasti.

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Villin Pohjolan Marituvan vuokrakämppää, jonka olimme varanneet seuraavaksi yöksi. Matkalla oli tarkoitus kalastella Pahtakoskea, jossa olin aikaisemmin kesällä käynyt. Matka meni melko joutuisasti, sillä pitkiä suvantoja ei ollut ja ilma oli täysin tyyni. Monet virtapaikat sen sijaan olivat melko matalia melottaviksi. Pahtakoskella kalastelimme parisen tuntia ja sieltä nousi itselleni alamittaisten lisäksi kolme mitallista harjusta, joista suurin oli 38 senttinen. Kaksi isointa otettiin tällä kertaa ruoaksi. Marituvalla kalasteltiin vielä vähän aikaa. Simo saikin yhden 35 senttisen harrin ja itse sain hauen lisäksi kymmenkunta alamittaista harjusta. Yhdeksän aikaan alkoi olla jo sen verran hämärää, että siirryimme saunan lämmitykseen ja harjuksen savustukseen. Iltapalaksi söimmekin savustettua harjusta ja jälkiruoaksi lettuja.

Seuraava aamu oli vähän tihkusateinen, joten pakkasin perhokamat kasaan ennen kuin jatkettiin matkaa. Meloimmekin melko suorilta loppuun asti. Melkein koko matkan oli mukavan näköisiä virtapaikkoja harjuksen kalastukseen, mutta suurin into kuitenkin puuttui, kun tuikkejakaan näkynyt. Kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut ja mukava. Meloen liikkuminen kävi kätevästi ja samalla joen virtapaikat tulivat tutuiksi. Pituutta reitille tuli n. 43 km, jossa riittäisi kalastettavaa pidemmäksikin aikaa.

Lisää kuvia reissusta löytyy galleriastani

Harjuksia kalastamassa

Ilma oli pitkästä aikaa vähän lämpimämpi ja olipa vielä sopivasti vapaapäivä, joten piti käyttää mahdollisuus hyväksi ja lähteä kalaan. Jaakon kanssa lähdettiin pienehkölle jokipätkälle, jossa oli pari lyhyehköä koskea. Kalastus oli mukavaa, kun ilma oli sopivan lämmin ja tapahtumiakin riitti. Suurin osa kaloista oli tosin melko pienen kaliiberin harjusta. Päivän suurimmaksi jäi lopulta vajaa 35 senttinen harjus. Joku paremman tuntuinen kala kävi perhoa maistamassa, mutta ei tykännyt paria potkua enempää. Tällä kertaa emme saaneet varmoja havaintoja taimenista, joita oli kuulemma ollut täällä keväällä sumariaikaan enemmänkin.

Ruska alkoi jo selvästi näkymään joen varressa. Syksy on siis tulossa, mutta kalastuskausi jatkuu vielä pitkään harjuksen kalastuksen osalta. Usein syksy onkin ollut täälläpäin parasta aikaa harjuksen kalastukseen. Lokakuussa saattaa olla vielä hyviä pinturikelejä, kun harjukset tankkaavat talven varalle. Jotkut ovat puhuneet myös hyvistä harjuksen syönneistä marraskuisessa räntäsateessa. Itseltä marraskuun kalastelut on kuitenkin jääneet väliin, ainakin tähän mennessä.

Harjusten keskikoko tuppaa useassa helpommin saavutettavassa paikassa Rovaniemen lähistöllä jäämään vajaaseen 30 senttiin. Kalastuspaine siis tuntuu karsivan aika tehokkaasti noita isompia kaloja. Useasti onkin käynyt mielessä, että olisi paljon mukavampaa kalastella 35-40 senttisiä kaloja tuollaisten reilu 25 senttisten sijaan. Toki tuollaisia pieniä harjuksia on aina lukumääräisesti enemmän, mutta alamitan nostolla esim. 35 senttiin saataisiin varmasti paljon enemmän irti hyvin lisääntyvistä kannoista niin kalastuksellisesti kuin myös ruokakaloina.

Hienolla metsäpurolla

 

Otin suunnan purolle, jonne oli tarkoitus mennä jo edellisenä päivänä. Tällä kertaa varmistin oikean ajoreitin, jotta myös pääsisin perille asti. Auton jätin pienen hiekkatien laitaan, josta oli puolisen kilometrin kävely itse puron yläosille. Puro virtasi täällä heinikon keskellä paikoin alle metrin levyisenä uomana, välillä leventyen huikeaan parin metrin leveyteen. Vesi oli varsin kirkasta, verrattuna suurimpaan osaan alueen vesistöjä. Veden kirkkaus johtuu luultavasti siitä, että puron valuma-alue on lähes ojittamatonta metsää ja suota. Virtaukseltaan puro oli täällä hyvin rauhallinen. Kuljin puron laitaa hyvän matkan alavirtaan heittäen aina silloin tällöin muutaman haiton otollisen näköisissä paikoissa. Kaloista ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaista merkkiä. Lähes pari kilometria aloituspaikastani alavirtaan päin joki leveni pieneksi lompolon tapaiseksi leventymäksi. Tässä näkyi myös ensimmäinen merkki kalasta, kun n. 30 cm taimen uiskenteli joen hiekkapohjalla. Päätin olla tarjoamatta sille perhoa ja tyydyin katselemaan sitä hetken, kunnes se ui suojaan kasvillisuuden sekaan. Pienestä leventymästä perhoon tarttui alamittainen harjus. Kalaa siis joessa oli, joskaan ei kovin tiheästi.

Rannalla ei mennyt lainkaan polkua, mutta rantaheinikko oli paikoin painautunut sen verran, että siitä huomasi jonkun kulkeneen lähiaikoina. Mielessä kävi ajatus vanhan liiton tammukkaonkijasta kulkemassa puron vartta. Hieman alempana maasto muuttui metsäisemmäksi ja purokin kiihtyi paikoin koskimaiseksi. Pientä haukea ja mutuja kummempaa kalahavaintoa ei tullut seuraavan parin kilometrin matkalla, vaikka paikoin olikin varsin hyvännäköisiä paikkoja. Välillä pysähdyin kuvailemaan ja katselemaan hienossa maisemassa virtailevaa puroa, joka näytti säästyneen uiton aikaisilta perkauksilta. Puron vartta oli mukava kulkea, vaikka merkkejä kaloista ei juurikaan näkynyt. Nokipannu roikkui repusta kutsuen kolinallaan pysähtymään hetkeksi, uteliaisuus oli kuitenkin sen verran kova, etten joutanut pitkäksi aikaa pysähtymään, vaan jatkoin matkaa alavirtaan.

Hieman alavirtaan päin mennessä näin joessa olevassa uppotukissa roikkuvan siimanpätkän. Siiman päästä löytyi paljas koukku. Mato-ongella täällä oli näköjään edellinen kävijä liikkunut. Mietin olisiko siinä syy kalojen vähyyteen. Hieman alempana näin kalan pakovanan. Kaloja siis oli siellä täällä. Näillä kohdilla puroon yhtyi toinen samaa kokoluokkaa oleva puro. Purojen yhtymäkohdassa huomasin tällä kertaa puunoksasta roikkuvan siimanpätkän, josta löytyi samanlainen koukku, kuin äskeisestä uppotukissa. Tässä koukussa oli vielä kuivahtanut mato, joten viimeistään nyt pelkoni tammukkaonkijasta varmistui todeksi.

Tästä eteenpäin pohja oli soraisempi ja näytti hyvinkin soveliaalta taimenen kudun kannalta. Puron koko kasvoi samalla sen verran, että otollisia kalapaikkoja oli tiheämmässä kuin yläjuoksulla. Tulin kohtaan, jossa puro laski lyhyeen leveämpään suvantoon tehden samalla jyrkähkön mutkan. Virta kulki suvannon ulkolaitaa ja syvyyttäkin tuntui olevan varsin mukavasti. Ensimmäisellä heitolla jokin vähän kookkaampi kala kävi kahdesti pyörähtämässä perhon perässä. Laskin siimaa virran mukana suvantoon, kunnes tuntui tärppi. Mukavan kokoinen harjus oli napannut perhoon. Kokoa tällä hienon metsäjoen harjuksella oli vapaa vasten mitattuna 38 senttiä. Laskin kalan takaisin uimaan. Nykyään ei tule juuri kaloja mukaan otettua tällaisilta pienemmiltä joilta, sillä koen niiden olevan arvokkaampia vedessä. Silloin tällöin saatan tietysti jonkun kalan valmistaa evääksi joen rannalla.

 

Harjus oli ottanut eri paikasta, kuin ensimmäisellä heitolla perhoa tavoitellu kala, joten oletin suvannossa olevan vielä ottihaluisia kaloja. Hetken aikaa tarkkailtuani suvannon ulkoreunan virrassa näkyikin tuikki ja kohta toinen. Sidoin pienen pintaperhon siiman päähän ja uitin tuikin kohdalle. Ei kelvannut ensimmäisellä, eikä toisellakaan heitolla. Vetäessäni perhoa takaisin se painui pinnan alle jo kohta näkyi kyljen välähdys. Kala oli kiinni tehden melkein hati pari komeaa hyppyä. Hoikka taimen ajattelin mielessäni nähtyäni kalan ilmassa. Kalan tullessa lähemmäksi se paljastuikin pieneksi haueksi. Joskus näemmä pikkuperhotkin kelpaavat hauelle. Suvannon virrassa tuikkinut kala ei ollut suuremmin tästä häiriintynyt, sillä hetken päästä näkyi taas pintakäynti. Sidoin siiman päähän pienen mustan nymfin, jonka uitin tuikin kohdalle. Välittömästi näkyi kyljen välähdys ja kala oli kiinni. Ylös tuli äskeistä pari senttiä lyhyempi harjus. Ihan mukavia kaloja tällaiselta pieneltä joelta.

Tämän jälkeen suvanto hiljeni. Kohta pitäisi alkaa suunnistaa takaisin autolle, mutta vielä ehtisin käydä hieman alavirrassa päin. Täällä joki rauhoittui, kulkien taas suoheinikon keskellä. Yhden tuikin ja pakovanan onnistuin bongaamaan. Tuikkiva kala kävi iskemässä perhoon ärhäkkäästi tarttumatta kuitenkaan kiinni. Mieli olisi tehnyt käydä vielä pidemmällä, sillä kalastus oli sellaista, josta itse suuresti pidän. Täällä alempana joki muistutti hieman Hollolan Hammonjokea, jossa aikanaan aloitin perhokalastuksen. Edessä oli viitisen kilometriä kävelyä takaisin autolle.

Olen etsinyt Rovaniemen lähialueelta sopivaa puroa taimenen kutukuvaukseen. Suurimmassa osassa ongelmana on vähäisen taimenpopulaation lisäksi veden tumma sävy, joka hankaloittaa kuvausta. Tällä purolla näytti olevan jokusia otollisia soraikkopaikkoja taimenen kudun kuvaamiseen. Tosin taimenkanta ei taida olla täälläkään kovin vahva, sillä päivän aikana näin kirkasvetisessä purossa vain yhden taimenen. Liekö löytyneet ongenkoukut osasyyllisiä taimenten vähyyteen, sillä elinolosuhteet näyttäisivät olevan taimenen kannalta hyvällä mallilla. Jokatapauksessa tule varmasti vielä tälle purolle palaamaan