4.9.2010

Hienolla metsäpurolla

 
Otin suunnan purolle, jonne oli tarkoitus mennä jo edellisenä päivänä. Tällä kertaa varmistin oikean ajoreitin, jotta myös pääsisin perille asti. Auton jätin pienen hiekkatien laitaan, josta oli puolisen kilometrin kävely itse puron yläosille. Puro virtasi täällä heinikon keskellä paikoin alle metrin levyisenä uomana, välillä leventyen huikeaan parin metrin leveyteen. Vesi oli varsin kirkasta, verrattuna suurimpaan osaan alueen vesistöjä. Veden kirkkaus johtuu luultavasti siitä, että puron valuma-alue on lähes ojittamatonta metsää ja suota. Virtaukseltaan puro oli täällä hyvin rauhallinen. Kuljin puron laitaa hyvän matkan alavirtaan heittäen aina silloin tällöin muutaman haiton otollisen näköisissä paikoissa. Kaloista ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaista merkkiä. Lähes pari kilometria aloituspaikastani alavirtaan päin joki leveni pieneksi lompolon tapaiseksi leventymäksi. Tässä näkyi myös ensimmäinen merkki kalasta, kun n. 30 cm taimen uiskenteli joen hiekkapohjalla. Päätin olla tarjoamatta sille perhoa ja tyydyin katselemaan sitä hetken, kunnes se ui suojaan kasvillisuuden sekaan. Pienestä leventymästä perhoon tarttui alamittainen harjus. Kalaa siis joessa oli, joskaan ei kovin tiheästi.
Rannalla ei mennyt lainkaan polkua, mutta rantaheinikko oli paikoin painautunut sen verran, että siitä huomasi jonkun kulkeneen lähiaikoina. Mielessä kävi ajatus vanhan liiton tammukkaonkijasta kulkemassa puron vartta. Hieman alempana maasto muuttui metsäisemmäksi ja purokin kiihtyi paikoin koskimaiseksi. Pientä haukea ja mutuja kummempaa kalahavaintoa ei tullut seuraavan parin kilometrin matkalla, vaikka paikoin olikin varsin hyvännäköisiä paikkoja. Välillä pysähdyin kuvailemaan ja katselemaan hienossa maisemassa virtailevaa puroa, joka näytti säästyneen uiton aikaisilta perkauksilta. Puron vartta oli mukava kulkea, vaikka merkkejä kaloista ei juurikaan näkynyt. Nokipannu roikkui repusta kutsuen kolinallaan pysähtymään hetkeksi, uteliaisuus oli kuitenkin sen verran kova, etten joutanut pitkäksi aikaa pysähtymään, vaan jatkoin matkaa alavirtaan.
Hieman alavirtaan päin mennessä näin joessa olevassa uppotukissa roikkuvan siimanpätkän. Siiman päästä löytyi paljas koukku. Mato-ongella täällä oli näköjään edellinen kävijä liikkunut. Mietin olisiko siinä syy kalojen vähyyteen. Hieman alempana näin kalan pakovanan. Kaloja siis oli siellä täällä. Näillä kohdilla puroon yhtyi toinen samaa kokoluokkaa oleva puro. Purojen yhtymäkohdassa huomasin tällä kertaa puunoksasta roikkuvan siimanpätkän, josta löytyi samanlainen koukku, kuin äskeisestä uppotukissa. Tässä koukussa oli vielä kuivahtanut mato, joten viimeistään nyt pelkoni tammukkaonkijasta varmistui todeksi.

Tästä eteenpäin pohja oli soraisempi ja näytti hyvinkin soveliaalta taimenen kudun kannalta. Puron koko kasvoi samalla sen verran, että otollisia kalapaikkoja oli tiheämmässä kuin yläjuoksulla. Tulin kohtaan, jossa puro laski lyhyeen leveämpään suvantoon tehden samalla jyrkähkön mutkan. Virta kulki suvannon ulkolaitaa ja syvyyttäkin tuntui olevan varsin mukavasti. Ensimmäisellä heitolla jokin vähän kookkaampi kala kävi kahdesti pyörähtämässä perhon perässä. Laskin siimaa virran mukana suvantoon, kunnes tuntui tärppi. Mukavan kokoinen harjus oli napannut perhoon. Kokoa tällä hienon metsäjoen harjuksella oli vapaa vasten mitattuna 38 senttiä. Laskin kalan takaisin uimaan. Nykyään ei tule juuri kaloja mukaan otettua tällaisilta pienemmiltä joilta, sillä koen niiden olevan arvokkaampia vedessä. Silloin tällöin saatan tietysti jonkun kalan valmistaa evääksi joen rannalla.
 
Harjus oli ottanut eri paikasta, kuin ensimmäisellä heitolla perhoa tavoitellu kala, joten oletin suvannossa olevan vielä ottihaluisia kaloja. Hetken aikaa tarkkailtuani suvannon ulkoreunan virrassa näkyikin tuikki ja kohta toinen. Sidoin pienen pintaperhon siiman päähän ja uitin tuikin kohdalle. Ei kelvannut ensimmäisellä, eikä toisellakaan heitolla. Vetäessäni perhoa takaisin se painui pinnan alle jo kohta näkyi kyljen välähdys. Kala oli kiinni tehden melkein hati pari komeaa hyppyä. Hoikka taimen ajattelin mielessäni nähtyäni kalan ilmassa. Kalan tullessa lähemmäksi se paljastuikin pieneksi haueksi. Joskus näemmä pikkuperhotkin kelpaavat hauelle. Suvannon virrassa tuikkinut kala ei ollut suuremmin tästä häiriintynyt, sillä hetken päästä näkyi taas pintakäynti. Sidoin siiman päähän pienen mustan nymfin, jonka uitin tuikin kohdalle. Välittömästi näkyi kyljen välähdys ja kala oli kiinni. Ylös tuli äskeistä pari senttiä lyhyempi harjus. Ihan mukavia kaloja tällaiselta pieneltä joelta.

Tämän jälkeen suvanto hiljeni. Kohta pitäisi alkaa suunnistaa takaisin autolle, mutta vielä ehtisin käydä hieman alavirrassa päin. Täällä joki rauhoittui, kulkien taas suoheinikon keskellä. Yhden tuikin ja pakovanan onnistuin bongaamaan. Tuikkiva kala kävi iskemässä perhoon ärhäkkäästi tarttumatta kuitenkaan kiinni. Mieli olisi tehnyt käydä vielä pidemmällä, sillä kalastus oli sellaista, josta itse suuresti pidän. Täällä alempana joki muistutti hieman Hollolan Hammonjokea, jossa aikanaan aloitin perhokalastuksen. Edessä oli viitisen kilometriä kävelyä takaisin autolle.

Olen etsinyt Rovaniemen lähialueelta sopivaa puroa taimenen kutukuvaukseen. Suurimmassa osassa ongelmana on vähäisen taimenpopulaation lisäksi veden tumma sävy, joka hankaloittaa kuvausta. Tällä purolla näytti olevan jokusia otollisia soraikkopaikkoja taimenen kudun kuvaamiseen. Tosin taimenkanta ei taida olla täälläkään kovin vahva, sillä päivän aikana näin kirkasvetisessä purossa vain yhden taimenen. Liekö löytyneet ongenkoukut osasyyllisiä taimenten vähyyteen, sillä elinolosuhteet näyttäisivät olevan taimenen kannalta hyvällä mallilla. Jokatapauksessa tule varmasti vielä tälle purolle palaamaan

2 kommenttia:

Pietu kirjoitti...

Toihan vaikuttaa ihan mukavalta kalastukselta. Harmi, etten taida tänä syksynä ehtiä pyörähtämään siellä siimoja liottamassa.

Harri Hytönen kirjoitti...

Katos..taas löytyi yksi mielenkiintoinen blogi. Hyvä Jossu!