Harjusta syksyiseltä suvannolta

Eilen tuli mahdollisuus piipahtaa yhdellä pienellä joella, joka ei ollut aiemmin tuttu. Olin ajanut siitä ohi viikko takaperin ja sillalta katsottuna joki vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Tien ylittävän sillan kohdalla joki virtasi koskena suurien kuusien välissä. Koskialueen loppuosassa näin yhden kookkamman kalan pakovanan. Liekö ollut kutupuuhiin valmistautuva taimen. Joki vaikutti varsin otolliselta myös taimenen kutualueeksi. Vesi oli suhteellisen kirkasta ja pohjakin pääosin puhdasta soraa. Taimenet on syytä jättää tähän vuodenaikaan rauhaan, joten keskityin kalastamaan alapuolista aukeaa suvantoaluetta harjusten toivossa.

Koskipaikkaa metsän keskellä

Aukeaa suvantoaluetta

Ilma oli suhteellisen lämmin ja tyyni, enkä ehtinytkään kulkea suvantoa pitkälle, ennen kuin bongasin ensimmäiset tuikkivat kalat. Nämä olivat kuitenkin pieniä harjuksia. Kalat tuntuivat syövän varsin ahkerasti pinnalla räpisteleviä pieniä hoikkakorreja. Sata metriä alempaa löytyi hieman isomman oloinen aktiivisesti tuikkiva kala. Hetken kalan tuikkeja seurattuani ja kuvattuani sidoin siiman päähän 16 koon pintaperhon, jonka harjus kelpuutti ensimmäisellä heitolla. Harrilla oli mittaa vajaa 35 senttiä ja päästin sen takaisin jatkamaan tankkaamista talven varalle.

Suvannossa tuikkiva harjus

Klinkhämer maistuu harrille

Suvannosta löytyi vielä useita pinta-aktiivisia harjuksia, joista isoimmat tosin jäivät 30 sentin tienoille. Kalastus oli kuitenkin tosi mielekästä ja mukavaa. Voisi melkein sanoa, että syyskalastusta parhaimmillaan. Lopettelin kalastusta suvannon muuttuessa koskeksi ja tein pienet tulet, kun nälkä alkoi kurnimaan mahan pohjalla. Tämän jälkeen pitikin lähteä jo ajelemaan kotiin päin. Matkalla aurinkokin ehti laskea ja muistuttaa nopeasti lyhenevistä päivistä ja talven tulosta. Vielä on kuitenkin jonkun aikaa hyvää kalastuskautta jäljellä. Tällä joella voisi olla potentiaalia myös taimenen kutukuvaukseen suhteellisen kirkkaan veden ja runsaiden soraikkojen ansiosta.

Vesi kiehumassa

Evästauolla

Konna

Tänään tuli tehtyä pieni metsäretki. Ilman lämpö huiteli viiden asteen korvilla, eikä aurinkokaan lämmittänyt varjoisalla polulla köllöttelevää rupikonnaa. Vaihtolämpöiset sammakkoeläimet ovat koko lailla kankeita liikkeissään tällaisissa lämpötiloissa, eikä tämä yksilö tehnyt elettäkään, vaikka astui melkein päälle. Kuvien oton jälkeen nostin konnan polun sivuun, ettei seuraava kulkija tallaa päälle.

Meltausjoella melomassa

Viikonloppuna käytiin kaveriporukalla laskemassa Meltausjoki läpi samalla kalastellen. Melonta aloitettiin Välikoskelta joen yläjuoksulta ja lopetettiin tien kohdalle muutama sata metriä ennen Ounasjokea. Matkaan käytettiin kolme päivää. Välillä pysähdyimme kalastelemaan, eikä muutenkaan pidetty mitään kiirettä.
 

 

Ensimmäisenä päivänä meloimme Välikoskelta Kunettikoskelle. Matkalle mahtui Unarinkönkään lisäksi pienempiä virtapaikkoja ja pitkiä suvantoja. Keli oli hieno ja aurinkoinen. Ruskakin alkoi olla jo parhaimmillaan, joten melominen oli varsin mukavaa. Pysähdyimme Unarinkönkään kohdalle paistamaan makkarat ja samalla katsoimme laskupaikat könkään läpi. Vesi oli melko alhaalla, joten avokanootillakin pääsi mukavasti läpi könkäästä. Illalla kalasteltiin Kunettikoskella, josta Simo sai yhden 35 senttisen harjuksen ja Lassi pari haukea, joista isompi paistettiin myöhemmin pannulla. Koskella kuoriutui aika reippaasti pientä vaaleaa päivänkorentoa, mutta yhtään tuikkia en nähnyt illan aikana. Ei tuntunut kala olevan kovin hyvällä syönnillä. Ensimmäinen yö oltiin siis Kunettikosken autiotuvalla. Muita ihmisiä ei tuvalla näkynyt, joten tilaa oli 10 hengen tuvassa varsin kivasti.

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Villin Pohjolan Marituvan vuokrakämppää, jonka olimme varanneet seuraavaksi yöksi. Matkalla oli tarkoitus kalastella Pahtakoskea, jossa olin aikaisemmin kesällä käynyt. Matka meni melko joutuisasti, sillä pitkiä suvantoja ei ollut ja ilma oli täysin tyyni. Monet virtapaikat sen sijaan olivat melko matalia melottaviksi. Pahtakoskella kalastelimme parisen tuntia ja sieltä nousi itselleni alamittaisten lisäksi kolme mitallista harjusta, joista suurin oli 38 senttinen. Kaksi isointa otettiin tällä kertaa ruoaksi. Marituvalla kalasteltiin vielä vähän aikaa. Simo saikin yhden 35 senttisen harrin ja itse sain hauen lisäksi kymmenkunta alamittaista harjusta. Yhdeksän aikaan alkoi olla jo sen verran hämärää, että siirryimme saunan lämmitykseen ja harjuksen savustukseen. Iltapalaksi söimmekin savustettua harjusta ja jälkiruoaksi lettuja.

Seuraava aamu oli vähän tihkusateinen, joten pakkasin perhokamat kasaan ennen kuin jatkettiin matkaa. Meloimmekin melko suorilta loppuun asti. Melkein koko matkan oli mukavan näköisiä virtapaikkoja harjuksen kalastukseen, mutta suurin into kuitenkin puuttui, kun tuikkejakaan näkynyt. Kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut ja mukava. Meloen liikkuminen kävi kätevästi ja samalla joen virtapaikat tulivat tutuiksi. Pituutta reitille tuli n. 43 km, jossa riittäisi kalastettavaa pidemmäksikin aikaa.

Lisää kuvia reissusta löytyy galleriastani

Harjuksia kalastamassa

Ilma oli pitkästä aikaa vähän lämpimämpi ja olipa vielä sopivasti vapaapäivä, joten piti käyttää mahdollisuus hyväksi ja lähteä kalaan. Jaakon kanssa lähdettiin pienehkölle jokipätkälle, jossa oli pari lyhyehköä koskea. Kalastus oli mukavaa, kun ilma oli sopivan lämmin ja tapahtumiakin riitti. Suurin osa kaloista oli tosin melko pienen kaliiberin harjusta. Päivän suurimmaksi jäi lopulta vajaa 35 senttinen harjus. Joku paremman tuntuinen kala kävi perhoa maistamassa, mutta ei tykännyt paria potkua enempää. Tällä kertaa emme saaneet varmoja havaintoja taimenista, joita oli kuulemma ollut täällä keväällä sumariaikaan enemmänkin.

Ruska alkoi jo selvästi näkymään joen varressa. Syksy on siis tulossa, mutta kalastuskausi jatkuu vielä pitkään harjuksen kalastuksen osalta. Usein syksy onkin ollut täälläpäin parasta aikaa harjuksen kalastukseen. Lokakuussa saattaa olla vielä hyviä pinturikelejä, kun harjukset tankkaavat talven varalle. Jotkut ovat puhuneet myös hyvistä harjuksen syönneistä marraskuisessa räntäsateessa. Itseltä marraskuun kalastelut on kuitenkin jääneet väliin, ainakin tähän mennessä.

Harjusten keskikoko tuppaa useassa helpommin saavutettavassa paikassa Rovaniemen lähistöllä jäämään vajaaseen 30 senttiin. Kalastuspaine siis tuntuu karsivan aika tehokkaasti noita isompia kaloja. Useasti onkin käynyt mielessä, että olisi paljon mukavampaa kalastella 35-40 senttisiä kaloja tuollaisten reilu 25 senttisten sijaan. Toki tuollaisia pieniä harjuksia on aina lukumääräisesti enemmän, mutta alamitan nostolla esim. 35 senttiin saataisiin varmasti paljon enemmän irti hyvin lisääntyvistä kannoista niin kalastuksellisesti kuin myös ruokakaloina.

Hienolla metsäpurolla

 

Otin suunnan purolle, jonne oli tarkoitus mennä jo edellisenä päivänä. Tällä kertaa varmistin oikean ajoreitin, jotta myös pääsisin perille asti. Auton jätin pienen hiekkatien laitaan, josta oli puolisen kilometrin kävely itse puron yläosille. Puro virtasi täällä heinikon keskellä paikoin alle metrin levyisenä uomana, välillä leventyen huikeaan parin metrin leveyteen. Vesi oli varsin kirkasta, verrattuna suurimpaan osaan alueen vesistöjä. Veden kirkkaus johtuu luultavasti siitä, että puron valuma-alue on lähes ojittamatonta metsää ja suota. Virtaukseltaan puro oli täällä hyvin rauhallinen. Kuljin puron laitaa hyvän matkan alavirtaan heittäen aina silloin tällöin muutaman haiton otollisen näköisissä paikoissa. Kaloista ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaista merkkiä. Lähes pari kilometria aloituspaikastani alavirtaan päin joki leveni pieneksi lompolon tapaiseksi leventymäksi. Tässä näkyi myös ensimmäinen merkki kalasta, kun n. 30 cm taimen uiskenteli joen hiekkapohjalla. Päätin olla tarjoamatta sille perhoa ja tyydyin katselemaan sitä hetken, kunnes se ui suojaan kasvillisuuden sekaan. Pienestä leventymästä perhoon tarttui alamittainen harjus. Kalaa siis joessa oli, joskaan ei kovin tiheästi.

Rannalla ei mennyt lainkaan polkua, mutta rantaheinikko oli paikoin painautunut sen verran, että siitä huomasi jonkun kulkeneen lähiaikoina. Mielessä kävi ajatus vanhan liiton tammukkaonkijasta kulkemassa puron vartta. Hieman alempana maasto muuttui metsäisemmäksi ja purokin kiihtyi paikoin koskimaiseksi. Pientä haukea ja mutuja kummempaa kalahavaintoa ei tullut seuraavan parin kilometrin matkalla, vaikka paikoin olikin varsin hyvännäköisiä paikkoja. Välillä pysähdyin kuvailemaan ja katselemaan hienossa maisemassa virtailevaa puroa, joka näytti säästyneen uiton aikaisilta perkauksilta. Puron vartta oli mukava kulkea, vaikka merkkejä kaloista ei juurikaan näkynyt. Nokipannu roikkui repusta kutsuen kolinallaan pysähtymään hetkeksi, uteliaisuus oli kuitenkin sen verran kova, etten joutanut pitkäksi aikaa pysähtymään, vaan jatkoin matkaa alavirtaan.

Hieman alavirtaan päin mennessä näin joessa olevassa uppotukissa roikkuvan siimanpätkän. Siiman päästä löytyi paljas koukku. Mato-ongella täällä oli näköjään edellinen kävijä liikkunut. Mietin olisiko siinä syy kalojen vähyyteen. Hieman alempana näin kalan pakovanan. Kaloja siis oli siellä täällä. Näillä kohdilla puroon yhtyi toinen samaa kokoluokkaa oleva puro. Purojen yhtymäkohdassa huomasin tällä kertaa puunoksasta roikkuvan siimanpätkän, josta löytyi samanlainen koukku, kuin äskeisestä uppotukissa. Tässä koukussa oli vielä kuivahtanut mato, joten viimeistään nyt pelkoni tammukkaonkijasta varmistui todeksi.

Tästä eteenpäin pohja oli soraisempi ja näytti hyvinkin soveliaalta taimenen kudun kannalta. Puron koko kasvoi samalla sen verran, että otollisia kalapaikkoja oli tiheämmässä kuin yläjuoksulla. Tulin kohtaan, jossa puro laski lyhyeen leveämpään suvantoon tehden samalla jyrkähkön mutkan. Virta kulki suvannon ulkolaitaa ja syvyyttäkin tuntui olevan varsin mukavasti. Ensimmäisellä heitolla jokin vähän kookkaampi kala kävi kahdesti pyörähtämässä perhon perässä. Laskin siimaa virran mukana suvantoon, kunnes tuntui tärppi. Mukavan kokoinen harjus oli napannut perhoon. Kokoa tällä hienon metsäjoen harjuksella oli vapaa vasten mitattuna 38 senttiä. Laskin kalan takaisin uimaan. Nykyään ei tule juuri kaloja mukaan otettua tällaisilta pienemmiltä joilta, sillä koen niiden olevan arvokkaampia vedessä. Silloin tällöin saatan tietysti jonkun kalan valmistaa evääksi joen rannalla.

 

Harjus oli ottanut eri paikasta, kuin ensimmäisellä heitolla perhoa tavoitellu kala, joten oletin suvannossa olevan vielä ottihaluisia kaloja. Hetken aikaa tarkkailtuani suvannon ulkoreunan virrassa näkyikin tuikki ja kohta toinen. Sidoin pienen pintaperhon siiman päähän ja uitin tuikin kohdalle. Ei kelvannut ensimmäisellä, eikä toisellakaan heitolla. Vetäessäni perhoa takaisin se painui pinnan alle jo kohta näkyi kyljen välähdys. Kala oli kiinni tehden melkein hati pari komeaa hyppyä. Hoikka taimen ajattelin mielessäni nähtyäni kalan ilmassa. Kalan tullessa lähemmäksi se paljastuikin pieneksi haueksi. Joskus näemmä pikkuperhotkin kelpaavat hauelle. Suvannon virrassa tuikkinut kala ei ollut suuremmin tästä häiriintynyt, sillä hetken päästä näkyi taas pintakäynti. Sidoin siiman päähän pienen mustan nymfin, jonka uitin tuikin kohdalle. Välittömästi näkyi kyljen välähdys ja kala oli kiinni. Ylös tuli äskeistä pari senttiä lyhyempi harjus. Ihan mukavia kaloja tällaiselta pieneltä joelta.

Tämän jälkeen suvanto hiljeni. Kohta pitäisi alkaa suunnistaa takaisin autolle, mutta vielä ehtisin käydä hieman alavirrassa päin. Täällä joki rauhoittui, kulkien taas suoheinikon keskellä. Yhden tuikin ja pakovanan onnistuin bongaamaan. Tuikkiva kala kävi iskemässä perhoon ärhäkkäästi tarttumatta kuitenkaan kiinni. Mieli olisi tehnyt käydä vielä pidemmällä, sillä kalastus oli sellaista, josta itse suuresti pidän. Täällä alempana joki muistutti hieman Hollolan Hammonjokea, jossa aikanaan aloitin perhokalastuksen. Edessä oli viitisen kilometriä kävelyä takaisin autolle.

Olen etsinyt Rovaniemen lähialueelta sopivaa puroa taimenen kutukuvaukseen. Suurimmassa osassa ongelmana on vähäisen taimenpopulaation lisäksi veden tumma sävy, joka hankaloittaa kuvausta. Tällä purolla näytti olevan jokusia otollisia soraikkopaikkoja taimenen kudun kuvaamiseen. Tosin taimenkanta ei taida olla täälläkään kovin vahva, sillä päivän aikana näin kirkasvetisessä purossa vain yhden taimenen. Liekö löytyneet ongenkoukut osasyyllisiä taimenten vähyyteen, sillä elinolosuhteet näyttäisivät olevan taimenen kannalta hyvällä mallilla. Jokatapauksessa tule varmasti vielä tälle purolle palaamaan

GPS:n neuvomaa reittiä purolle... tai ainakin melkein

Tänään ajattelin käydä tutustumassa yhteen syrjäiseen pieneen puroon, jossa pitäisi olla elinvoimainen taimenkanta. Tarkoitus oli lähinnä katsastaa puro taimenen kutukuvauksia silmälläpitäen. Jospa vihdoinkin löytyisi Rovaniemen lähistöltä kirkasvetisempi puro, jossa tuo kuvaus voisi onnistua hieman syksymmällä. Pakkasin kevyen vavan, vähän ruokaa, vettä ja kuvauskaluston autoon. Sitten vain GPS:ään puron paikka ja matkaan.

Asfalttitien loputtua GPS neuvoi kääntymään pienelle metsätielle, jonka olin kartan perusteella kuvitellut hieman isommaksi. No, tietä pääsi kuitenkin henkilöautolla hyvin eteenpäin... vähän matkaa. Tie siirtyi kulkemaan suonlaitaa ja edessä oli aika savisen ja huonon näköinen pätkä, mutta vähän matkan päässä näytti taas paremmalta. Päässä kävi ajatus, että pitäisi käydä katsomassa tietä tarkemmin, mutta jostain syystä päätin kuitenkin vain jatkaa ajaen. Savinen pätkä olikin melko upottavaa eilisen sateiden jäljiltä, mutta auto kulki siinä kuitenkin aluksi hyvin, eikä kuivemman näköiselle alueelle ollut kovin pitkä matka, joten ajattelin painaa kaasua, sillä jos pysähtyisin tähän olisin varmasti jumissa.

No niinhän siinä kävi, että auto jäi kuitenkin jumiin, eikä edessä ollut kuivemman näköinen pätkä ollutkaan varsinaisesti kuivempaa, vaan pelkästään vaaleamman sävyistä saviliejua. Lisäksi tie loppui kokonaan seuraavan mutkan takana, jossa oli käytännössä pelkkää suota. Garminin kartan mukaan tässä kulki kuitenkin "päällystämätön tie". Muutaman kirosanan päästettyäni aloin miettimään keinoja auton irrottamiseksi ja sen saamiseksi takaisin kuivalle tielle. Hain tien viereltä kaadettuja pieniä kuusia ja kiilasin niitä renkaiden alle. Ei auttanut. Seuraavaksi nostin tunkilla jokaisen renkaan vuorotelle ilmaan ja asetin niiden alle puita ja havuja, jotta auto ei olisi niin upoksissa. Ei auttanut tämäkään. Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä, joten kävelin lähimmälle maatalolle, jonka pihassa olikin traktori. Ketään ei tietenkään ollut paikalla, joten eipä löytynyt apua vieläkään. Seuraavaksi soitin työkaverille, joka asuu alueella. Heillä oli traktori, mutta se ei ollut käyttökunnossa. Hän lupasi kuitenkin kysellä, jos joku hänen tuttunsa ehtisi traktorin kanssa avuksi. Kohta puheli soikin ja tuli mieluisa tieto, että hinausapu oli matkalla.

Traktorin kanssa auto tuli helposti pois saviselta tieltä. Muilla keinoin sen irrottaminen olisikin ollut hankalaa. Aikaa kiinnijäämisestä traktorin tuloon ehti kulua kolmisen tuntia, josta suurin osa omissa irroitusyrityksissäni. Niinpä päätin jättää purolla käynnin tältä päivältä ja mennä huomenna uudestaan ajan kanssa. Reittivalinta ei kylläkään huomenna tule olemaan yhtä luottavainen GPS:ää kohtaan. Hinausapua antanut kertoi, että purolle pääsee ajamaan kohtuukuntoista hiekkatietä pitkin toista reittiä pitkin. Tätä Garminin kartan "päällystämätöntä tietä" olisi tuskin mönkijälläkkään päässyt jatkamaan paljoa pidemmälle. Tulipa ainakin opittua, että GPS:n reittivalintoihin ja tiemerkintöihin kannattaa suhtautua suurella varauksella näiden pikkuteiden osalta