Ostin vanhan pöytäkone pc:n tilalle Macbook Pro läppärin. Ennen ostopäätöstä tutkin kuvankäsittelyssä käyttämieni ohjelmien, Adobe Photoshop CS4 ja Lightroom 2, toimivuutta Macissä. Selvisi, että Lightroom ohjelman voisin asentaa sellaisenaan Macciin, mutta Photoshop pitäisi vaihtaa Mac yhteensopivaksi.
Aluksi selvittelin netistä, mitä vaihto vaatisi, jonka jälkeen soitin Suomen Adobelle hoitaakseni asian. Adobelta kuitenkin kerrottiin, ettei vaihto onnistuisi ostamatta uusinta photoshop päivitystä, sillä käyttämäni versio oli uusinta CS5:sta edeltävä. Adobelta neuvottiin hankkimaan reilu 200 euroa maksava päivitys uusimpaan versioon. Ei siis auttanut kuin hankkia CS4 -> CS5 päivitys.
Päivityksen saatuani soitin jälleen Suomen adoben asiakastukeen vaihtaakseni photoshopin käyttöalustan Windowsista Macciin. Asia ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitellusti. Asiakastuessa vastannut henkilö kertoi, ettei alustan vaihto onnistuisi, sillä olin ostanut päivityksen jälleenmyyjän kautta ja hänen mukaansa he pystyvät vaihtamaan ohjelman Mac versioon vain, jos olisin ostanut päivityksen suoraan Adobelta. En voinut oikein uskoa tuota ja pitkään ihmettelin asiaa hänelle. Varsinkin kuin n. viikko sitten samasta asiakastuesta oli kehoitettu hankkimaan uusin päivitys, jotta vaihto onnistuisi, eikö silloin ollut mitään puhetta, että päivitys tulisi hankkia suoraan Adobelta. Asiakastukeen soitettaessa automaatti ilmoittaa, että puhelut nauhoitetaan asiakastyytyväisyyden takaamiseksi. Kysyin löytyisikö aikaisempi puheluni asiakastukeen, jotta he voisivat tarkistaa, mitä olivat minulle neuvoneet. Puheluita säilytetään kuulemma vain vuorokausi, joten aikaisempaa puheluani ei enää löytynyt.
Asiassa on kaksi mielenkiintoista yksityiskohtaa: 1. Suomen Adobe neuvoi toimimaan, kuten tein, mutta eivät pystyneet toiminaan, kuten olivat luvanneet. 2. Suomen Adobe asettaa itse myymänsä tuotteet eri asemaan jälleenmyyjien myymiin tuotteisiin verrattuna, sillä he kieltäytyivät vaihtamasta jälleenmyyjältä ostamaani Windows versiota Mac yhteensopivaksi, mutta heidän kautta ostetun he olisivat suostuneet vaihtamaan.
En tyytynyt Suomen Adobelta saamaani vastaukseen, joten menin adobe.com verkkosivuille, jonne annoin yhteystietoni ja soittopyynnön. Minuutin päästä puhelimeni soi ja Adoben kansainvälisessä asiakaspalvelusta tuli itselleni iloinen uutinen: vaihto olisi mahdollinen ilman sen kummempia selvityksiä. Asia siis ratkesi lopulta niin, että Adoben kansainvälisen asiakaspalvelun kautta CS5 päivitykseni sarjanumero mitätöitiin ja he lähettivät minulle Mac yhteensopivan version, josta maksoin postikuluja vajaa 10 euroa. Kiitin asiakastukea ja kerroin, mitä Suomen asiakastuessa oli kerrottu.
Suomen Adoben kannattaisi selvittää itselleen ja asiakaspalvelijoilleen Adoben toimintaperiaatteet tämänkaltaisissa tilanteissa. Viimeisen Suomen Adoben puhelun jälkeen olisin ollut valmis luopumaan koko Photoshopista, jos sille löytyisi varteenotettava vaihtoehto. Sen verran kovasti otti päähän tilanne, jossa heidän neuvojensa mukaan toimien olisin joutunut ostamaan vielä erikseen Mac päivityksen, eli käyttämään n. 250 euroa lisää saadakseni ohjelman toimimaan uudessa läppärissäni
5.12.2010
Ruijanmaalla
Finnmarkin reissu oli viime kesänä luonteeltaan hieman erilainen, sillä mukaan lähti avovaimo Katri ja sisko Kaisa, joiden kalastuskokemus oli melko rajallinen. Alku menikin opastaessa virvelin käyttöä sun muuta kalastukseen liittyvää.
Aloitimme kalastuksen pienellä tunturijoella, josta tuli tuttuun tapaan mukavasti harjusta. Naisetkin pääsivät mukavasti kalastuksen alkuun, kun kummatkin saivat useita harjuksia. Oma kalastus oli ensimmäisenä päivänä melko vähäistä, kun opastelin kalastuksessa ja kalojen päästämisessä ja käsittelyssä. Jokusia mukavia harjuksia toki ehdin itsekin välissä kalastamaan ja löytyipä suvannosta myös tuikkiva rautuparvi, josta kolme pienehköä käytettiin ylhäällä, joista ensimmäinen Katrin toimesta. Päivällä puhaltanut tuuli tyyntyi yöhön mennessä ja sääsket iskivät imukärsineen ihoon kiinni erittäin hanakasti ja runsaslukuisina. Harvoin on tuollaista sääskimäärää lapissakaan ollut. Ilta oli melko selkeä ja kauempana olevat sadepilvet värjäytyivät hienon värisiksi matalalta paistavassa auringossa. Paistelimme teltalla iltapalaksi pari harjusta ja yhden raudun sääskien raadoilla ja sitruunapippurilla maustettuina. Samalla tarkkailin viereistä täysin tyyntä suvantoa, jossa kierteli useampi kala tuikkimassa. Iltapalan jälkeen vaihdoinkin #3 vavan ja heittelin sen aikaa, kun sääskiltä pystyi. Muutama mukava harjus tuli illan päätteeksi ja nukkumaan mentiin auringon ollessa jo hieman nousussa.
Seuraavana aamuna herättiin sateeseen ja melko kovaan tuuleen. Mielessäni pohdin vaihtoehtoja tuleville päivillä. Sää ei suomesta tulleiden tekstiviestien perusteella vaikuttanut kuitenkaan aivan mahdottomalta, joten päätimme suunnata avotunturiin katsomaan, josko rautu olisi otillaan. Aloittelijoidenkin olisi hieman helpompaa heitellä järvillä pusikkoisen joenrannan sijaan. Lisäksi mahdoton sääskimäärä houkutteli hieman avoimempaan paikkaa. Ei siis muuta kuin leiri kasaan ja siirtyminen uuteen paikkaan.
Kohteena oleville järville käveltiin nyt hieman suorempaa, kuin Hannun kanssa viime vuonna kauheassa sumussa ilman kunnon karttaa. Matkalla piti ylittää yksi joki, jonka yli ei päässyt saappailla, eli ei muuta kuin tavarat yli ja sen jälkeen Katri ja Kaisa reppuselässä kahlaten joen yli. Perillä leiriä pystyttäessä sää oli vielä pilvinen ja hieman sateinen. Vähän oli kuitenkin käytävä kalastelemassa. Tutusta niemennokasta tarttuikin pari rautua vajaan puolen tunnin kalastelun tuloksena. Kummatkin tosin pääsivät irti ennen aikojaan. Kalaa siis oli odotettavissa myös ruokalistalla seuraavina päivinä.
Seuraavana päivänä lähdimme kiertämään leiripaikan järveä. Keli oli puolipilvinen ja välillä tuuli tyyntyi hetkeksi, jolloin näkyi muutamia raudun tuikkeja. Hetken aikaa kalastelin pintaperhoilla, mutta pinturin heittely tuntui olevan vähän hakuammuntaa, joten vaihdoin takaisin toimiviksi todettuihin uppoperhoihin. Viime syksyltä tutusta ottipaikasta tälläsi ensimmäisellä heitolla kala vain muutaman metrin päästä, mutta veti saman tien parikymmentä metriä pohjasiimoille. Ovat kyllä räväköitä kaloja, kun kokoa tällä raudulla oli kuitenkin vain 800 grammaa. Ennen leiriin palaamista olin käyttänyt ylhäällä muutaman raudun ja myös Katri ja Kaisa olivat onnistuneet saamaan ensimmäiset järvirautunsa. Oma kalastukseni ei ollut kovinkaan aktiivista, mutta joskus on mukava tehdä muutakin kuin kalastella hiki hatussa. Loppupäivän oleskelimme leirin läheisyydessä syöden rautukeittoa ja välillä kalastellen.
Seuraava aamu valkeni kohtuullisen selkeänä, joten päätimme lähteä viereiselle hieman pienemmälle järvelle. Pienen kävelyn jälkeen kalastus alkoi mukavasti, kun kaikilla oli melkein heti merkkiä kaloista. Etenimme lähelle järven toista päätyä, kunnes leirimme suunnalta alkoi lähestyä tumman näköinen saderintama. Rintama nostatti erittäin kovan tuulen ja kylmää vettä satoi lähes vaakatasossa. Hetken yritimme olla hieman kallion suojassa, mutta päätimme palata takaisin leiriin, sillä sade ja tuuli ei näyttänyt laantumisen merkkejä. Keräilimme matkalta nuotiota varten kaikki löytämämme puunpalaset, jotka tosin olivat litimärkiä. Illaksi keli hieman selveni ja teimme märistä puista pienen nuotion, jossa paistui maukkaaksi iltapalaksi pari rautua.
Yöllä käväisin pienellä kävelyllä läheisen tunturin kupeella. Rinteestä erotti selvästi laskujoen luusuan lähistöllä rautujen tuikkeja. Kaukaa alkoi kuulua mönkijän ääntä ja vastarannalle ilmestyi pari poromiestä koirineen. Koirat melskasivat hetken järvessä, kunnes he jatkoivat taas matkaansa kadoten tunturin taakse. Itse jatkoin vielä hieman ylöspäin, kunnes saavuin pienelle lammelle, jossa uiskenteli pari kaakkuria. Istahdin mättäälle ja katselin jonkun aikaa lintujen touhuja. Päivisin nämä kaakkurit lensivät välillä ylitsemme järvellä huutaen helposti tunnistettavaa huutoaan: kakakakakakakaka. Teltalle palattuani aurinko oli jo hyvän matkaa nousussa. Tunturin kesäyöt ovat niitä parhaita hetkiä. Muutenkin kuin kalastuksen kannalta.
Heräilimme aamulla pilviseen ilmaan. Kalastelimme leiripaikan lähirantoja saaden vain yksittäisiä pienempiä rautuja. Illemmalla teimme pienen kävelylenkin laskujoelle, joka virtaili komeassa kurussa pudoten välillä muutaman metrin putouksina kohti seuraava järveä ja merta. Laskujokea emme kalastelleet, mutta matkalla takaisin leiriin kopaisimme yhden pienen järven, jossa ei ollut varsinaista laskujokea, jota pitkin kalat pääsisivät liikkumaan. Ajattelimme jo järven olevan tyhjä, kunnes Katri näki pintakäynnin ja hetkeä myöhemmin kaisa sai pienen taimenen. Kovin kummoinen kalapaikka oli tuskin kyseessä, joten jatkoimme takaisin leiriin auringon tehdessä nousuaan. Horisontissa olevat pilvet värjäsivät taivaan hienon sävyiseksi. Jäinkin matkalle hetkeksi kuvaamaan muiden jatkaessa matkaa teltalle.
Vanha sanonta iltaruskosta piti paikkansa, sillä aamulla heräsimme kovaan pohjoistuuleen ja tasaiseen sateeseen, joka ei ottanut loppuakseen. Päätimme pakata leirin ja suunnata takaisin autolle lämpötilan ollessa hädin tuskin plussan puolella. Tarkoituksenamme oli jäädä vielä kalastamaan Kautokeinon läheisyyteen, mutta huonon kelin ja korkealla olevan veden takia päätimme ajaa saman tien Suomen puolelle yöksi. Matkalla pysähdyin täyttämään vesipulloja tutulle taimenpitoiselle purolle. Epähuomiossa huitaisin sääskiä pois naamalta jolloin lasit lensivät puroon. Koitin kaluta pohjaa käsillä hyvän aikaa, mutta voimakas virtaus oli ilmeisesti vienyt ne mennessään. Onneksi autossa oli varalasit mukana.
Yövyimme suomen puolella autiotuvassa. Ja paistelimme lettuja ja joimme muutaman oluen, jotka maistuivat erityisen hyvältä takkatulen loimussa kylmän päivän jälkeen. Uni ei tosin yöllä maistunut, sillä tuvan katto vuosi vettä tiputellen ensin piipunjuuresta ja vähän ajan päästä myös muualta. Ei auttanut, kun kävellä takaisin autolle nukkumatta silmäystäkään ja jatkaa matkaa kohti Rovaniemeä. Kotona soitin vuotavasta katosta luontopalveluille, josta luvattiin laittaa miehet asialle. Ehkäpä ensi reissusta palatessa voisi koittaa uudestaan yöpymistä samassa tuvassa.
Aloitimme kalastuksen pienellä tunturijoella, josta tuli tuttuun tapaan mukavasti harjusta. Naisetkin pääsivät mukavasti kalastuksen alkuun, kun kummatkin saivat useita harjuksia. Oma kalastus oli ensimmäisenä päivänä melko vähäistä, kun opastelin kalastuksessa ja kalojen päästämisessä ja käsittelyssä. Jokusia mukavia harjuksia toki ehdin itsekin välissä kalastamaan ja löytyipä suvannosta myös tuikkiva rautuparvi, josta kolme pienehköä käytettiin ylhäällä, joista ensimmäinen Katrin toimesta. Päivällä puhaltanut tuuli tyyntyi yöhön mennessä ja sääsket iskivät imukärsineen ihoon kiinni erittäin hanakasti ja runsaslukuisina. Harvoin on tuollaista sääskimäärää lapissakaan ollut. Ilta oli melko selkeä ja kauempana olevat sadepilvet värjäytyivät hienon värisiksi matalalta paistavassa auringossa. Paistelimme teltalla iltapalaksi pari harjusta ja yhden raudun sääskien raadoilla ja sitruunapippurilla maustettuina. Samalla tarkkailin viereistä täysin tyyntä suvantoa, jossa kierteli useampi kala tuikkimassa. Iltapalan jälkeen vaihdoinkin #3 vavan ja heittelin sen aikaa, kun sääskiltä pystyi. Muutama mukava harjus tuli illan päätteeksi ja nukkumaan mentiin auringon ollessa jo hieman nousussa.
Seuraavana aamuna herättiin sateeseen ja melko kovaan tuuleen. Mielessäni pohdin vaihtoehtoja tuleville päivillä. Sää ei suomesta tulleiden tekstiviestien perusteella vaikuttanut kuitenkaan aivan mahdottomalta, joten päätimme suunnata avotunturiin katsomaan, josko rautu olisi otillaan. Aloittelijoidenkin olisi hieman helpompaa heitellä järvillä pusikkoisen joenrannan sijaan. Lisäksi mahdoton sääskimäärä houkutteli hieman avoimempaan paikkaa. Ei siis muuta kuin leiri kasaan ja siirtyminen uuteen paikkaan.
Kohteena oleville järville käveltiin nyt hieman suorempaa, kuin Hannun kanssa viime vuonna kauheassa sumussa ilman kunnon karttaa. Matkalla piti ylittää yksi joki, jonka yli ei päässyt saappailla, eli ei muuta kuin tavarat yli ja sen jälkeen Katri ja Kaisa reppuselässä kahlaten joen yli. Perillä leiriä pystyttäessä sää oli vielä pilvinen ja hieman sateinen. Vähän oli kuitenkin käytävä kalastelemassa. Tutusta niemennokasta tarttuikin pari rautua vajaan puolen tunnin kalastelun tuloksena. Kummatkin tosin pääsivät irti ennen aikojaan. Kalaa siis oli odotettavissa myös ruokalistalla seuraavina päivinä.
Seuraavana päivänä lähdimme kiertämään leiripaikan järveä. Keli oli puolipilvinen ja välillä tuuli tyyntyi hetkeksi, jolloin näkyi muutamia raudun tuikkeja. Hetken aikaa kalastelin pintaperhoilla, mutta pinturin heittely tuntui olevan vähän hakuammuntaa, joten vaihdoin takaisin toimiviksi todettuihin uppoperhoihin. Viime syksyltä tutusta ottipaikasta tälläsi ensimmäisellä heitolla kala vain muutaman metrin päästä, mutta veti saman tien parikymmentä metriä pohjasiimoille. Ovat kyllä räväköitä kaloja, kun kokoa tällä raudulla oli kuitenkin vain 800 grammaa. Ennen leiriin palaamista olin käyttänyt ylhäällä muutaman raudun ja myös Katri ja Kaisa olivat onnistuneet saamaan ensimmäiset järvirautunsa. Oma kalastukseni ei ollut kovinkaan aktiivista, mutta joskus on mukava tehdä muutakin kuin kalastella hiki hatussa. Loppupäivän oleskelimme leirin läheisyydessä syöden rautukeittoa ja välillä kalastellen.
Seuraava aamu valkeni kohtuullisen selkeänä, joten päätimme lähteä viereiselle hieman pienemmälle järvelle. Pienen kävelyn jälkeen kalastus alkoi mukavasti, kun kaikilla oli melkein heti merkkiä kaloista. Etenimme lähelle järven toista päätyä, kunnes leirimme suunnalta alkoi lähestyä tumman näköinen saderintama. Rintama nostatti erittäin kovan tuulen ja kylmää vettä satoi lähes vaakatasossa. Hetken yritimme olla hieman kallion suojassa, mutta päätimme palata takaisin leiriin, sillä sade ja tuuli ei näyttänyt laantumisen merkkejä. Keräilimme matkalta nuotiota varten kaikki löytämämme puunpalaset, jotka tosin olivat litimärkiä. Illaksi keli hieman selveni ja teimme märistä puista pienen nuotion, jossa paistui maukkaaksi iltapalaksi pari rautua.
Yöllä käväisin pienellä kävelyllä läheisen tunturin kupeella. Rinteestä erotti selvästi laskujoen luusuan lähistöllä rautujen tuikkeja. Kaukaa alkoi kuulua mönkijän ääntä ja vastarannalle ilmestyi pari poromiestä koirineen. Koirat melskasivat hetken järvessä, kunnes he jatkoivat taas matkaansa kadoten tunturin taakse. Itse jatkoin vielä hieman ylöspäin, kunnes saavuin pienelle lammelle, jossa uiskenteli pari kaakkuria. Istahdin mättäälle ja katselin jonkun aikaa lintujen touhuja. Päivisin nämä kaakkurit lensivät välillä ylitsemme järvellä huutaen helposti tunnistettavaa huutoaan: kakakakakakakaka. Teltalle palattuani aurinko oli jo hyvän matkaa nousussa. Tunturin kesäyöt ovat niitä parhaita hetkiä. Muutenkin kuin kalastuksen kannalta.
Heräilimme aamulla pilviseen ilmaan. Kalastelimme leiripaikan lähirantoja saaden vain yksittäisiä pienempiä rautuja. Illemmalla teimme pienen kävelylenkin laskujoelle, joka virtaili komeassa kurussa pudoten välillä muutaman metrin putouksina kohti seuraava järveä ja merta. Laskujokea emme kalastelleet, mutta matkalla takaisin leiriin kopaisimme yhden pienen järven, jossa ei ollut varsinaista laskujokea, jota pitkin kalat pääsisivät liikkumaan. Ajattelimme jo järven olevan tyhjä, kunnes Katri näki pintakäynnin ja hetkeä myöhemmin kaisa sai pienen taimenen. Kovin kummoinen kalapaikka oli tuskin kyseessä, joten jatkoimme takaisin leiriin auringon tehdessä nousuaan. Horisontissa olevat pilvet värjäsivät taivaan hienon sävyiseksi. Jäinkin matkalle hetkeksi kuvaamaan muiden jatkaessa matkaa teltalle.
Vanha sanonta iltaruskosta piti paikkansa, sillä aamulla heräsimme kovaan pohjoistuuleen ja tasaiseen sateeseen, joka ei ottanut loppuakseen. Päätimme pakata leirin ja suunnata takaisin autolle lämpötilan ollessa hädin tuskin plussan puolella. Tarkoituksenamme oli jäädä vielä kalastamaan Kautokeinon läheisyyteen, mutta huonon kelin ja korkealla olevan veden takia päätimme ajaa saman tien Suomen puolelle yöksi. Matkalla pysähdyin täyttämään vesipulloja tutulle taimenpitoiselle purolle. Epähuomiossa huitaisin sääskiä pois naamalta jolloin lasit lensivät puroon. Koitin kaluta pohjaa käsillä hyvän aikaa, mutta voimakas virtaus oli ilmeisesti vienyt ne mennessään. Onneksi autossa oli varalasit mukana.
Yövyimme suomen puolella autiotuvassa. Ja paistelimme lettuja ja joimme muutaman oluen, jotka maistuivat erityisen hyvältä takkatulen loimussa kylmän päivän jälkeen. Uni ei tosin yöllä maistunut, sillä tuvan katto vuosi vettä tiputellen ensin piipunjuuresta ja vähän ajan päästä myös muualta. Ei auttanut, kun kävellä takaisin autolle nukkumatta silmäystäkään ja jatkaa matkaa kohti Rovaniemeä. Kotona soitin vuotavasta katosta luontopalveluille, josta luvattiin laittaa miehet asialle. Ehkäpä ensi reissusta palatessa voisi koittaa uudestaan yöpymistä samassa tuvassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)