24.11.2010

Kittilä -28,5, Saariselkä -23. Hyvä alku talvelle.

Työt veivät parin päivän ajaksi Rovaniemeltä, Kittilän kautta Saariselälle ja sieltä takaisin Rovaniemelle. Kelit olivat melko hyytäviä ajankohtaan nähden. Yön olin Aakenustunturin kupeessa, jossa maisema oli jo varsin talvinen ja pakkastakin 28,5 astetta. Revontuliakin näkyi, mutta ne heikkenivät mennessäni kameran kanssa ulos. Muutaman kuutamomaisemakuvan kävin kuitenkin nappaamassa.


Seuraavana päivänä matka jatkui Saariselän kautta takaisin rovaniemelle. Saariselällä oli jo luntakin ihan mukavasti ja pakkanen laittoi täälläkin sormet nopeasti kohmeeseen. Kaunispään huipulta oli komeat maisemat, kun aurinko jaksoi vielä hieman valaista ennen kaamosta.

 
Vähän aikaa sitten elättelin toiveita, että pääsisi Marraskuussa vielä perholla kalastelemaan, mutta näyttää talvi painavan päälle sen verran kovilla pakkasilla, että seuraavat kalastelut tulevat olemaan pilkkireissuja ja tavoitteena tietysti pannukarkeat ahvenet. Tämä siis sitten, kun työkiireet joskus hellittävät.

7.11.2010

Jokivalkeat 2010, Kalastusvälineitä

Tänä vuonna Rovaniemellä Kemijoen rannalla järjestettävän jokivalkeat-tapahtuman aiheena oli kalastusvälineet. Jokivalkeat on joka syksyinen tulitaidetapahtuma, jossa poltetaan lähinnä puusta ja heinistä tehtyjä veistoksia. Kyseessä on varsin näyttävä tapahtuma keskellä pimeää iltaa.

Kävin eilen katsomassa tapahtumaa, joskin hieman huonosta kohdasta, sillä sivulta tuliveistosten profiili ei tullut kunnolla esiin. Parhaimmilla paikoilla oli sen verran kova tungos, että jäin suosiolla hieman sivummalle kuvaamaan. Kyllä näistä sivummaltakin otetuista kuvista voi jokusen kalastusvälineen tunnistaa.





Perhokalastus jatkuu keväällä, blogijutut myös talven aikana

Rovaniemellä lämpömittari näyttää jo kymmentä pakkasastetta, joten perhokalastuskausi alkaa olla auttamatta ohi tältä vuodelta. Vielä viime viikolla oli leutoja ilmoja, mutta valoisa aika meni sen verran tiiviisti töissä, ettei kalaan ehtinyt. Vaikka kalastusvälineet joutavat jo varastoon, niin blogia on tarkoitus päivitellä myös talven aikana. Viime kesän Finnmarkin reissusta on tulossa juttua ja varmasti jotain muutakin kalastukseen liittyvää. Talven aikana ajattelin keskittyä blogissa enemmän valokuvaukseen, niin kalastuksen näkökulmasta kuin muutenkin.