15.5.2011

Kirjolohipurolla



Kalastuskauden avaus venyi aina tähän päivään saakka. Tänään vihdoinkin pakkasin välineet autoon ja ajelin pienelle purolle. Normaalisti tähän aikaan vuodesta on pahin tulva päällä, mutta tänä vuonna kevättulvat jäivät Rovaniemen alueella ennätysalhaisiksi. Purolla ei ollut ainakaan yhtään liikaa vettä. Nähtäväksi jää miten alas se kesän aikana laskee.


Aloittelin kalastusta puron luusuasta, missä näkyi heti kala pyörähtävän pinnassa aivan rantapenkan vieressä. Ei muuta kun perhoa tuikkiin. Ensimmäinen heitto osui tietysti takana olevaan puskaan. Seuraava heitto osui jo kohdalleen ja lähes välittömästi kirjolohi otti sivuperukkeessa olleeseen red tagiin. Heti alkuun kala teki voimakkaan syöksyn, jonka päätteeksi paineli rantakasvuston sekaan johon päätyperho jäi kiinni ja kala irtosi. Hieman harmitti, mutta olipahan ainakin lupaava alku. Otin sivuperukkeen pois ja jatkoin kalastamista pelkällä red tagilla. Kahdella perholla kalastettaessa näin pienillä puroilla kalat sotkevat helposti toisen perhon pohjaan, vesikasvustoon tai vedenalaisiin risuihin.


Hieman alempana puro kuristui kapeammaksi ja alkoi virtailemaan hieman reippaammin. Tältä pätkältä löytyikin sitten useampi kirjolohi. Kooltaan kalat olivat suhteellisen pieniä, mutta tarjosivat kuitenkin mukavaa kalastusta näin pienellä purolla. Kaikkiaan perhoa tarkasteli kymmenkunta kirjolohta, joista tosin vain kolme tuli ylös asti. Hieman siis on vapakäsi vielä talven jälkeen ruosteessa. Melkoinen kalakeskittymä oli tuolla pienellä puronpätkällä, mitä ehdin parin tunnin aikana kalastella, Mielenkiintoista kaloissa oli se, että ne olivat kaikki koiraita, kun yleensä istukaskirjolohet tuppaavat olemaan naaraita, Kooltaan kaikki kalat olivat vajaa 40 senttisiä.

2 kommenttia:

Stupe10 kirjoitti...

Onko tämä siis joku puro johon istutetaan kirjolohta? Vai puro joka on yhteydessä johonkin jokeen johon kirjolohta istutetaan ja kalat olisivat tulleet puroon sieltä kautta?

Mielenkiintoisen näköinen paikka!
Nättejä kaloja purossa ainakin ui :) .

Johannes Sipponen kirjoitti...

Puro on yhteydessä järveen, johon istutetaan kirjolohia. Mielenkiintoinen tuttavuus tosiaan. Kävin tuolla nyt ensimmäistä kertaa, mutta täytyy käydä myöhemmin uudestaan kopaisemassa, jos kalat innostuisivat syömään pinnasta kelien vähän lämmetessä.