Purolla kameran kanssa

Suuntasin Tornionjoen vesistöön kuuluvalle purolle toivoen löytäväni kutevia taimenia kameran eteen. Napapiirin korkeudella syksy on jo melko pitkällä ja taimenten kutupuuhatkin saattavat olla jo monessa paikassa ohi. Tiesin purossa elävän hyvän taimenkannan, joten ajattelin vielä kerran tälle vuodelle lähteä yrittämään kutukuvausta täällä pohjoisessa. Matkalla purolle satoi ensilumi, jota tuli paikoin melko sakeasti. Säätiedotus olikin lupaillut päiväksi sateista ja melko viileää ilmaa.

Alaosan vauhdikkaasti virtaavaa osuutta

Tien alittavan sillan kohdalla puro virtasi varsin vauhdikkaasti ja putouskorkeutta oli reilusti. Vesi oli suhteellisen vähissä ja kovimmat pudotukset olisivat varmasti jo aika hankalia ylitettäviä järvestä kutemaan nouseville taimenille. Lisäksi alapuolisen Miekojärven pinta oli sen verran alhaalla, että puron suualue oli melkein tukossa. Tämä ei ainakaan auta houkuttelemaan järvessä eläviä taimenia nousemaan puroon, vaikka tiheän ja lähes kuivan kaislapöheikön läpi sinne sattuisivat pääsemään.

Alaosan vauhdikkaasti virtaavaa osuutta

Hieman ylempänä puron virtaus rauhoittui. Puhtaita soraikkoja ei ollut kovin paljoa, mutta kuitenkin paikka paikoin oli ihan potentiaalisen oloisia kutualueita. Pohjassa oli yllättävän paljon kiintoainesta. Ilmeisesti suo- ja metsäojitukset tekevät täälläkin osansa. Parin kilometrin matkalla näin muutaman mahdollisen kutupesän, joiden alueella sorapohja oli selvästi ympäröivää pohjaa puhtaampaa. Ilmeisesti siis taimenet olivat jo kutupuuhissa pöllytelleet pohjaa, ja kuten vähän ounastelinkin, saattaisi olla jo liian myöhäistä kuvata kalojen kutua.

Kalastus kielletty

Koutusjoki on rauhoitettu kalastukselta, joten siltä osin taimenen elinolosuhteet ovat kohdallaan. Tosin kaikki eivät ikävä kyllä tunnu kielloista piittaavan, sillä löysin joen rannalta hajonneen mato-ongen. Lisäksi joen partaalla sijaitsevan kämpän seinään nojaili muutama risuista tehty mato-onki ja kuistilla näkyi olevan virveli. Tammukan onginta perinne näkyy siis olevan täälläkin voimissaan.

Reilu viikon päästä suuntaan kotikonnuille Vääksyyn. Siellä saattaisi olla vielä mahdollisuuksia päästä kuvaamaan kutevia kaloja. Ajatuksissa on uusi haastava idea kudun kuvaamiseen, mutta ensin pitäisi tietysti löytää ne kutevat kalat. Katsotaan pääsenkö yrittämään ideaa vielä tänä syksynä.

Järjetöntä toimintaa!

 

Syksyn aikana olen käynyt läpi muutamia potentiaalisia taimenen kutupuroja kuvausmielessä. Eilen poikkesin yhdelle kirkasvetiselle potentiaaliselle purolle. Puron puolivälissä on sen verran voimakas putous, että siitä taimen ei varmaankaan nouse. Putouksen alapuolella olin pari vuotta aiemmin havainnut taimenen, joten tiesin niitä vesistössä olevan. Putoukselta on matkaa yläpuoliselle järvelle pari kilometriä. Kävelin tämän välin rantaa pitkin ylöspäin ja ihmettelin kalojen vähyyttä. Onnistuin näkemään kolme pientä taimenta, vaikka niitä luulisi olevan alueella enemmänkin, sillä olosuhteet ovat kohdallaan. Järvelle päästyäni oli tämä näky edessä. Tuosta metalliaidasta ei mene läpi, kuin korkeintaan pienimmät kalanpoikaset. Liekö paikallinen kalastuskunta koittanut estää istuttamiaan kaloja karkaamasta alavirtaan? Tuollainen este vaatii vesilain mukaisen luvan ja tulen selvittämään löytyykö tälle rakennelmalle sellaista. Tiedossani on nimittäin toinenkin vastaavalla tavalla suljettu hieman suurempi joki tässä lähialueella.

Tuollaista laskupuron sulkemista on vaikea perustella millään tavoin, sillä siten estetään kalojen luontainen liikkuminen ja vieläpä järvessä elävien virtakutuisten kalojen pääsy lisääntymisalueilleen. Järveen ei laske vastaavaa puroa, joten tämä olisi käytännössä ainoa mahdollinen lisääntymispaikka järven virtakutuisille kaloille. Varmasti tuosta aidasta on siis myös yläpuolisen järven kalastolle enemmän haittaa kuin hyötyä, myös kalastusmielessä. Nyt purossa asuvat harvat taimenet eivät pääse vaeltamaan järvelle kasvamaan, vaan jäävät suljettuun puroon ja kääpiöittäen ja näivettäen puron kalakannan.

Katsotaanpa saadaanko asian luvallisuuteen ja mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin selvyyttä Lapin ELY-keskukselta.

Harjusta syksyiseltä suvannolta

Eilen tuli mahdollisuus piipahtaa yhdellä pienellä joella, joka ei ollut aiemmin tuttu. Olin ajanut siitä ohi viikko takaperin ja sillalta katsottuna joki vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Tien ylittävän sillan kohdalla joki virtasi koskena suurien kuusien välissä. Koskialueen loppuosassa näin yhden kookkamman kalan pakovanan. Liekö ollut kutupuuhiin valmistautuva taimen. Joki vaikutti varsin otolliselta myös taimenen kutualueeksi. Vesi oli suhteellisen kirkasta ja pohjakin pääosin puhdasta soraa. Taimenet on syytä jättää tähän vuodenaikaan rauhaan, joten keskityin kalastamaan alapuolista aukeaa suvantoaluetta harjusten toivossa.

Koskipaikkaa metsän keskellä

Aukeaa suvantoaluetta

Ilma oli suhteellisen lämmin ja tyyni, enkä ehtinytkään kulkea suvantoa pitkälle, ennen kuin bongasin ensimmäiset tuikkivat kalat. Nämä olivat kuitenkin pieniä harjuksia. Kalat tuntuivat syövän varsin ahkerasti pinnalla räpisteleviä pieniä hoikkakorreja. Sata metriä alempaa löytyi hieman isomman oloinen aktiivisesti tuikkiva kala. Hetken kalan tuikkeja seurattuani ja kuvattuani sidoin siiman päähän 16 koon pintaperhon, jonka harjus kelpuutti ensimmäisellä heitolla. Harrilla oli mittaa vajaa 35 senttiä ja päästin sen takaisin jatkamaan tankkaamista talven varalle.

Suvannossa tuikkiva harjus

Klinkhämer maistuu harrille

Suvannosta löytyi vielä useita pinta-aktiivisia harjuksia, joista isoimmat tosin jäivät 30 sentin tienoille. Kalastus oli kuitenkin tosi mielekästä ja mukavaa. Voisi melkein sanoa, että syyskalastusta parhaimmillaan. Lopettelin kalastusta suvannon muuttuessa koskeksi ja tein pienet tulet, kun nälkä alkoi kurnimaan mahan pohjalla. Tämän jälkeen pitikin lähteä jo ajelemaan kotiin päin. Matkalla aurinkokin ehti laskea ja muistuttaa nopeasti lyhenevistä päivistä ja talven tulosta. Vielä on kuitenkin jonkun aikaa hyvää kalastuskautta jäljellä. Tällä joella voisi olla potentiaalia myös taimenen kutukuvaukseen suhteellisen kirkkaan veden ja runsaiden soraikkojen ansiosta.

Vesi kiehumassa

Evästauolla

Konna

Tänään tuli tehtyä pieni metsäretki. Ilman lämpö huiteli viiden asteen korvilla, eikä aurinkokaan lämmittänyt varjoisalla polulla köllöttelevää rupikonnaa. Vaihtolämpöiset sammakkoeläimet ovat koko lailla kankeita liikkeissään tällaisissa lämpötiloissa, eikä tämä yksilö tehnyt elettäkään, vaikka astui melkein päälle. Kuvien oton jälkeen nostin konnan polun sivuun, ettei seuraava kulkija tallaa päälle.

Meltausjoella melomassa

Viikonloppuna käytiin kaveriporukalla laskemassa Meltausjoki läpi samalla kalastellen. Melonta aloitettiin Välikoskelta joen yläjuoksulta ja lopetettiin tien kohdalle muutama sata metriä ennen Ounasjokea. Matkaan käytettiin kolme päivää. Välillä pysähdyimme kalastelemaan, eikä muutenkaan pidetty mitään kiirettä.
 

 

Ensimmäisenä päivänä meloimme Välikoskelta Kunettikoskelle. Matkalle mahtui Unarinkönkään lisäksi pienempiä virtapaikkoja ja pitkiä suvantoja. Keli oli hieno ja aurinkoinen. Ruskakin alkoi olla jo parhaimmillaan, joten melominen oli varsin mukavaa. Pysähdyimme Unarinkönkään kohdalle paistamaan makkarat ja samalla katsoimme laskupaikat könkään läpi. Vesi oli melko alhaalla, joten avokanootillakin pääsi mukavasti läpi könkäästä. Illalla kalasteltiin Kunettikoskella, josta Simo sai yhden 35 senttisen harjuksen ja Lassi pari haukea, joista isompi paistettiin myöhemmin pannulla. Koskella kuoriutui aika reippaasti pientä vaaleaa päivänkorentoa, mutta yhtään tuikkia en nähnyt illan aikana. Ei tuntunut kala olevan kovin hyvällä syönnillä. Ensimmäinen yö oltiin siis Kunettikosken autiotuvalla. Muita ihmisiä ei tuvalla näkynyt, joten tilaa oli 10 hengen tuvassa varsin kivasti.

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Villin Pohjolan Marituvan vuokrakämppää, jonka olimme varanneet seuraavaksi yöksi. Matkalla oli tarkoitus kalastella Pahtakoskea, jossa olin aikaisemmin kesällä käynyt. Matka meni melko joutuisasti, sillä pitkiä suvantoja ei ollut ja ilma oli täysin tyyni. Monet virtapaikat sen sijaan olivat melko matalia melottaviksi. Pahtakoskella kalastelimme parisen tuntia ja sieltä nousi itselleni alamittaisten lisäksi kolme mitallista harjusta, joista suurin oli 38 senttinen. Kaksi isointa otettiin tällä kertaa ruoaksi. Marituvalla kalasteltiin vielä vähän aikaa. Simo saikin yhden 35 senttisen harrin ja itse sain hauen lisäksi kymmenkunta alamittaista harjusta. Yhdeksän aikaan alkoi olla jo sen verran hämärää, että siirryimme saunan lämmitykseen ja harjuksen savustukseen. Iltapalaksi söimmekin savustettua harjusta ja jälkiruoaksi lettuja.

Seuraava aamu oli vähän tihkusateinen, joten pakkasin perhokamat kasaan ennen kuin jatkettiin matkaa. Meloimmekin melko suorilta loppuun asti. Melkein koko matkan oli mukavan näköisiä virtapaikkoja harjuksen kalastukseen, mutta suurin into kuitenkin puuttui, kun tuikkejakaan näkynyt. Kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut ja mukava. Meloen liikkuminen kävi kätevästi ja samalla joen virtapaikat tulivat tutuiksi. Pituutta reitille tuli n. 43 km, jossa riittäisi kalastettavaa pidemmäksikin aikaa.

Lisää kuvia reissusta löytyy galleriastani

Harjuksia kalastamassa

Ilma oli pitkästä aikaa vähän lämpimämpi ja olipa vielä sopivasti vapaapäivä, joten piti käyttää mahdollisuus hyväksi ja lähteä kalaan. Jaakon kanssa lähdettiin pienehkölle jokipätkälle, jossa oli pari lyhyehköä koskea. Kalastus oli mukavaa, kun ilma oli sopivan lämmin ja tapahtumiakin riitti. Suurin osa kaloista oli tosin melko pienen kaliiberin harjusta. Päivän suurimmaksi jäi lopulta vajaa 35 senttinen harjus. Joku paremman tuntuinen kala kävi perhoa maistamassa, mutta ei tykännyt paria potkua enempää. Tällä kertaa emme saaneet varmoja havaintoja taimenista, joita oli kuulemma ollut täällä keväällä sumariaikaan enemmänkin.

Ruska alkoi jo selvästi näkymään joen varressa. Syksy on siis tulossa, mutta kalastuskausi jatkuu vielä pitkään harjuksen kalastuksen osalta. Usein syksy onkin ollut täälläpäin parasta aikaa harjuksen kalastukseen. Lokakuussa saattaa olla vielä hyviä pinturikelejä, kun harjukset tankkaavat talven varalle. Jotkut ovat puhuneet myös hyvistä harjuksen syönneistä marraskuisessa räntäsateessa. Itseltä marraskuun kalastelut on kuitenkin jääneet väliin, ainakin tähän mennessä.

Harjusten keskikoko tuppaa useassa helpommin saavutettavassa paikassa Rovaniemen lähistöllä jäämään vajaaseen 30 senttiin. Kalastuspaine siis tuntuu karsivan aika tehokkaasti noita isompia kaloja. Useasti onkin käynyt mielessä, että olisi paljon mukavampaa kalastella 35-40 senttisiä kaloja tuollaisten reilu 25 senttisten sijaan. Toki tuollaisia pieniä harjuksia on aina lukumääräisesti enemmän, mutta alamitan nostolla esim. 35 senttiin saataisiin varmasti paljon enemmän irti hyvin lisääntyvistä kannoista niin kalastuksellisesti kuin myös ruokakaloina.

Hienolla metsäpurolla

 

Otin suunnan purolle, jonne oli tarkoitus mennä jo edellisenä päivänä. Tällä kertaa varmistin oikean ajoreitin, jotta myös pääsisin perille asti. Auton jätin pienen hiekkatien laitaan, josta oli puolisen kilometrin kävely itse puron yläosille. Puro virtasi täällä heinikon keskellä paikoin alle metrin levyisenä uomana, välillä leventyen huikeaan parin metrin leveyteen. Vesi oli varsin kirkasta, verrattuna suurimpaan osaan alueen vesistöjä. Veden kirkkaus johtuu luultavasti siitä, että puron valuma-alue on lähes ojittamatonta metsää ja suota. Virtaukseltaan puro oli täällä hyvin rauhallinen. Kuljin puron laitaa hyvän matkan alavirtaan heittäen aina silloin tällöin muutaman haiton otollisen näköisissä paikoissa. Kaloista ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaista merkkiä. Lähes pari kilometria aloituspaikastani alavirtaan päin joki leveni pieneksi lompolon tapaiseksi leventymäksi. Tässä näkyi myös ensimmäinen merkki kalasta, kun n. 30 cm taimen uiskenteli joen hiekkapohjalla. Päätin olla tarjoamatta sille perhoa ja tyydyin katselemaan sitä hetken, kunnes se ui suojaan kasvillisuuden sekaan. Pienestä leventymästä perhoon tarttui alamittainen harjus. Kalaa siis joessa oli, joskaan ei kovin tiheästi.

Rannalla ei mennyt lainkaan polkua, mutta rantaheinikko oli paikoin painautunut sen verran, että siitä huomasi jonkun kulkeneen lähiaikoina. Mielessä kävi ajatus vanhan liiton tammukkaonkijasta kulkemassa puron vartta. Hieman alempana maasto muuttui metsäisemmäksi ja purokin kiihtyi paikoin koskimaiseksi. Pientä haukea ja mutuja kummempaa kalahavaintoa ei tullut seuraavan parin kilometrin matkalla, vaikka paikoin olikin varsin hyvännäköisiä paikkoja. Välillä pysähdyin kuvailemaan ja katselemaan hienossa maisemassa virtailevaa puroa, joka näytti säästyneen uiton aikaisilta perkauksilta. Puron vartta oli mukava kulkea, vaikka merkkejä kaloista ei juurikaan näkynyt. Nokipannu roikkui repusta kutsuen kolinallaan pysähtymään hetkeksi, uteliaisuus oli kuitenkin sen verran kova, etten joutanut pitkäksi aikaa pysähtymään, vaan jatkoin matkaa alavirtaan.

Hieman alavirtaan päin mennessä näin joessa olevassa uppotukissa roikkuvan siimanpätkän. Siiman päästä löytyi paljas koukku. Mato-ongella täällä oli näköjään edellinen kävijä liikkunut. Mietin olisiko siinä syy kalojen vähyyteen. Hieman alempana näin kalan pakovanan. Kaloja siis oli siellä täällä. Näillä kohdilla puroon yhtyi toinen samaa kokoluokkaa oleva puro. Purojen yhtymäkohdassa huomasin tällä kertaa puunoksasta roikkuvan siimanpätkän, josta löytyi samanlainen koukku, kuin äskeisestä uppotukissa. Tässä koukussa oli vielä kuivahtanut mato, joten viimeistään nyt pelkoni tammukkaonkijasta varmistui todeksi.

Tästä eteenpäin pohja oli soraisempi ja näytti hyvinkin soveliaalta taimenen kudun kannalta. Puron koko kasvoi samalla sen verran, että otollisia kalapaikkoja oli tiheämmässä kuin yläjuoksulla. Tulin kohtaan, jossa puro laski lyhyeen leveämpään suvantoon tehden samalla jyrkähkön mutkan. Virta kulki suvannon ulkolaitaa ja syvyyttäkin tuntui olevan varsin mukavasti. Ensimmäisellä heitolla jokin vähän kookkaampi kala kävi kahdesti pyörähtämässä perhon perässä. Laskin siimaa virran mukana suvantoon, kunnes tuntui tärppi. Mukavan kokoinen harjus oli napannut perhoon. Kokoa tällä hienon metsäjoen harjuksella oli vapaa vasten mitattuna 38 senttiä. Laskin kalan takaisin uimaan. Nykyään ei tule juuri kaloja mukaan otettua tällaisilta pienemmiltä joilta, sillä koen niiden olevan arvokkaampia vedessä. Silloin tällöin saatan tietysti jonkun kalan valmistaa evääksi joen rannalla.

 

Harjus oli ottanut eri paikasta, kuin ensimmäisellä heitolla perhoa tavoitellu kala, joten oletin suvannossa olevan vielä ottihaluisia kaloja. Hetken aikaa tarkkailtuani suvannon ulkoreunan virrassa näkyikin tuikki ja kohta toinen. Sidoin pienen pintaperhon siiman päähän ja uitin tuikin kohdalle. Ei kelvannut ensimmäisellä, eikä toisellakaan heitolla. Vetäessäni perhoa takaisin se painui pinnan alle jo kohta näkyi kyljen välähdys. Kala oli kiinni tehden melkein hati pari komeaa hyppyä. Hoikka taimen ajattelin mielessäni nähtyäni kalan ilmassa. Kalan tullessa lähemmäksi se paljastuikin pieneksi haueksi. Joskus näemmä pikkuperhotkin kelpaavat hauelle. Suvannon virrassa tuikkinut kala ei ollut suuremmin tästä häiriintynyt, sillä hetken päästä näkyi taas pintakäynti. Sidoin siiman päähän pienen mustan nymfin, jonka uitin tuikin kohdalle. Välittömästi näkyi kyljen välähdys ja kala oli kiinni. Ylös tuli äskeistä pari senttiä lyhyempi harjus. Ihan mukavia kaloja tällaiselta pieneltä joelta.

Tämän jälkeen suvanto hiljeni. Kohta pitäisi alkaa suunnistaa takaisin autolle, mutta vielä ehtisin käydä hieman alavirrassa päin. Täällä joki rauhoittui, kulkien taas suoheinikon keskellä. Yhden tuikin ja pakovanan onnistuin bongaamaan. Tuikkiva kala kävi iskemässä perhoon ärhäkkäästi tarttumatta kuitenkaan kiinni. Mieli olisi tehnyt käydä vielä pidemmällä, sillä kalastus oli sellaista, josta itse suuresti pidän. Täällä alempana joki muistutti hieman Hollolan Hammonjokea, jossa aikanaan aloitin perhokalastuksen. Edessä oli viitisen kilometriä kävelyä takaisin autolle.

Olen etsinyt Rovaniemen lähialueelta sopivaa puroa taimenen kutukuvaukseen. Suurimmassa osassa ongelmana on vähäisen taimenpopulaation lisäksi veden tumma sävy, joka hankaloittaa kuvausta. Tällä purolla näytti olevan jokusia otollisia soraikkopaikkoja taimenen kudun kuvaamiseen. Tosin taimenkanta ei taida olla täälläkään kovin vahva, sillä päivän aikana näin kirkasvetisessä purossa vain yhden taimenen. Liekö löytyneet ongenkoukut osasyyllisiä taimenten vähyyteen, sillä elinolosuhteet näyttäisivät olevan taimenen kannalta hyvällä mallilla. Jokatapauksessa tule varmasti vielä tälle purolle palaamaan